SÄHKÖKITARAT

Kitaranrakennus on koukuttava harrastus, jossa yhdistyy sekä suunnittelun ja rakentamisen ilo. Työvaiheet sisältävät raakaa puuntyöstöä, tarkkaa näpertelyä, eri puulejeilla ja väreillä pelaamista, pintakäsittelyä ja sähkötöitä. Eikä viihde lopu kitaran valmistuttuakaan, vaan jatkuu vielä pitkään treenikämpän puolella. Ja kaiken lisäksi kitaroilla tuntuu olevan positiivinen vaikutus tutustuttaessa uusiin ihmisiin.

Itselle suurimman ilon tuottaa kuitenkin rakentamisvaihe, mistä kertoo se, että en ole koskaan ostanut tai omistanut yhtäkään teollista soitinta. Näin siis, jos soittimeksi ei lasketa Yamahan syntetisaattoria, jonka sain lahjaksi kymmenisen vuotta sitten, kun vanhemmat pallottelivat sähkökitaran ja syntikan välillä. Näin jälkeenpäin olisin toivonut sitä kitaraa, jolloin soittotaitoni olisi mahdollisesti korkeammalla tasolla nykyään. Toisaalta rämpyttämisestä aiheutuva turhautuminen olisi voinut myös tappaa tulevan harrastuksen.

Kitaraharrastukseni alkoi keväällä 2007, jolloin kävin rakentamaan ensimmäistä sähkökitaraani. Kuten monille käy ensisoittimiensa kanssa, en minäkään saanut tuotettua kovin soittokelpoista peliä. Suurin kompastuskohta oli todennäköisesti opastuksen puute - moni asia olisi sujunut paremmin, jos olisin voinut esitellä ideoitani jollekin edistyneemmälle rakentajalle. Toisaalta en ole sen koommin enää toistanut kantapään kautta opittuja virheitä. No ei se ensiprojektin lopputulos soittokelvottomuudestaan ja rumuudestaan huolimatta nyt aivan toivoton tapaus ollut, sillä kyseinen soitin on nykyään uudelleenmuotoiltu ja täysin käyttökelpoinen (vaikkakin pintakäsittely uupuu edelleen).

Vasta kolmannen sähkökitarani kanssa tunsin onnistuneeni sillä tasolla, jota olin toivonutkin. Projekteissa on esitelty sekä työvirheet että onnistumiset, jotta näitä hommia aloittelevat voisivat välttää samoja kompastuskohtia.