FFHOLM | KITARAT | SÄHKÖBASSO | KANTELEET | JOUHIKOT
TYÖKALUT | PIIRUSTUKSET | KITARAKAAPPI | KOKEILUJA


EXPLORER

Perinteisemmän Explorerin rakentelua pienillä muokkauksilla


  • Suunnittelu
  • Hankinnat
  • Rungon kokoaminen
  • Karkea muotoilu
  • Reunalistat
  • Jyrsinnät
  • Tallan asennus
  • Kaulan kokoaminen
  • Lavan muotoilu
  • Otelautamerkit
  • Otelauta
  • Kaulaliitos
  • Otelautanauhat
  • Kaulan muotoilu
  • Viimeistelytöitä
  • Pintakäsittely
  • Kitaralaukku


  • SUUNNITTELU
    Järjestyksessä 7. sähkökitaraprojekti lähti liikkeelle Gibson Explorerin muodon pohjalta. AutoCad-piirustusohjelmaa käyttäen muotoilin klassikkoa hieman enemmän omaan makuuni sopivammaksi. Rungon sarvi otti vaikutteita Jackson Kellystä, ja kaikki kulmat terävöityivät.

    Valmiissa suunnitelmassa rungon rakenne muodostui kuperasta bubinga-kannesta ja osittain onteloidusta saarnipohjasta. Kansi- ja pohjapuun rajapintaa peitti kaksinkertainen kermanvärinen reunalista. Esikuvan kaulaliitos on vaihtunut liimakaulasta pulttikiinnitykseen. Tätä kitaraa varten olin kehittänyt uudenlaisen ylipitkän kaulataskun, jossa kaula jatkui mikrofonin alle. Kaula oli tarkoitus puristaa runkoon kuudella M5-koneruuvilla, puristusholkeilla ja rampamuhveilla. Rakenne säästi puuosia kulumiselta ja paransi suuresti kaulan stabiiliutta verrattuna esimerkiksi Fenderin tavallisesti käyttämään puuruuviliitokseen.

    Laminoin kaulan viidestä vaahtera- ja pähkinälistasta, minkä jälkeen liimasin vaahteralavan paikoilleen ns. "scarf jointilla" n. 11 asteen kulmaan. Tällainen rakenne vähensi kaulan elämistä lämpötilan ja ilmankosteuden vaihdellessa. Liimatussa lavassa oli suuresti pienempi halkeamisriskiä, mikäli kitara pääsisi joskus esimerkiksi kaatumaan vahingossa. Lavan malliksi valitsin Ken Lawrece -tyylisen muodon, joka sopi erityisen hyvin explorer- ja kelly-mallisiin sähkökitaroihin.


    Explorer guitar
    KUVA 1: Explorer 2012 -sähkökitaran piirustukset


    Yhtenä hyvin uniikkina erityispiirteenä suunnittelin kitaran otelautamerkeiksi tähtien ja peuransarvien muodostaman setin. Tässä vaiheessa minulla ei vielä ollut juurikaan käsitystä omien helmiäisotelautamerkkien valmistamisesta saatika sitten muutenkaan otelaudan tekemisestä. Aiemmin olin käyttänyt kitaroissani valmiita otelautoja hyvin pitkälti siitä syystä, että on uskaltanut omistamallani kalustolla lähteä niin suurta tarkkuutta vaativaan työhön. Totesin kuitenkin nykyisten otelautamarkkinoiden olevan Suomessa melko suppeat, joten päätin hankkia valmiiksi määräpaksuuteen sahatun ja uritetun ebenaihion paikalliselta soitinpajalta.


    kaula
    KUVA 2: Kaula ja otelaudan helmiäismerkit


    Kitaran soiton kannalta oleellinen asia oli hyvän talla- ja satularatkaisun valitseminen. Olin henkilökohtaisesti tykästynyt alkuperäisiin Floyd Rose-tremoloihin, mutta tällä kertaa halusin kokeilla Tune-o-matic -tyylistä tallaa ja kielisiltaa. Schallerin valikoimasta löytyi mieleinen hienovirittimillä varustettu tallapala. Kyseinen luullakseni Floyd Rosesta kopioitu ominaisuus oli erittäin hyödyllinen kielien vireen ylläpitämisessä lukkosatulallisissa soittimissa. Kielisillaksi valitsin taas Schallerilta rullilla varustetun sillan, jonka avulla oli tarvittaessa mahdollista säätää kieliväliä mieleisekseen. Kielten toiseen päähän taas perinteistä poiketen otin helposti asennettavan lukkosatulan, jota käytetään yleensä vain tremoloiden kanssa. Suunnittelin näin kuitenkin välttäväni erillisten kieltenohjureiden käytön lavassa. Virityskoneistoiksi valitsin hyvien kokemusten perusteella Groverin klassiset Rotomaticit. Kaikki metalliosat päätin hankkia kullattuina.

    Kitaran elektroniikka muodostui Seymour Duncanin Invader-passiivihumbuckereista, joiden piti olla ääneltään siitä ärjyimmästä päästä. Pohdin pitkään erilaisia kytkentävaihtoehtoja, mutta päädyin lopulta asettamaan kitaran sarveen tavallisen 3-vaihekytkimen sekä elektroniikkapesään kaksi säätövastusta volumelle ja yhden tonelle. Tällainen kytkentä antoi monipuoliset mahdollisuudet mikrofonien yhteiskäytölle ja äänenvoimakkuuksien miksaamiselle. Ulostulojakiksi otin "barrel jackin", joka antoi enemmän vaihtoehtoja rungon muotoiluun ja yksinkertaisesti näytti paremmalta verrattuna yleisimpiin kiinnityslevyllisiin jakkeihin.

    HANKINNAT
    Projektia varten tehdyt hankinnat on listattu ja budjetoitu ostopaikkoineen alapuoliseen taulukkoon. Kustannusarvio on tehty laadukkaiden merkkivalmistajien tuotteiden mukaan. Hinnan pystyisi helposti puolittamaan, mikäli ei vaadi juuri tiettyjä osia ja on valmis tinkimään laadusta.

    Ensirakentajien ei missään tapauksessa kannata budjetoida soittimeensa alapuolisen esimerkin osoittamalla tavalla. Mikäli ensimmäinen kitara onnistuu erityisen hyvin, voi osia sitten jälkeenpäinkin vaihtaa laadukkaampiin.





    RUNGON KOKOAMINEN
    Jyrsinpöytä ← Jyrsinpöytä
    Kitaraprojekti alkoi ensitöikseen suunnitelmakuvien tulostamisella mittavassa 1:1 sekä työkalujen rakentamisella. Jyrsinpöydän tarkoitus oli korvata oikotasohöylän käyttö kokonaan. Harvalla harrastelijarakentelijalla nimittäin on riittävän leveitä höyliä, että niistä saisi ajettua läpi kokonaisen kitaranrungon. Jyrsinpöydän avulla voi oikaista suuriakin kappaleita ja ohentaa niitä määräpaksuuteensa. Pöydän rakenteesta olen esitetty lisätietoja Työkalut-sivulla.
    Bubingasta leikatut kansipuut ← Bubingasta leikatut kansipuut
    Rungon rakentaminen alkoi leikkaamalla pistosahalla kansipuu bubingalankusta. Leikatun kappaleen halkaisin kahtia kotitekoisen ohjurin ja käsisirkkelin avulla, mikä silti jätti vielä töitä lihaksille ja käsisahalle. Halkaistut kappaleet olivat varsin röpelöisiä, minkä takia tarvitsin jyrsinpöytää heti alkuunsa.

    Asettelin siistityt kappaleet toisiaan vasten, mutta niiden väliin jäävä liimasauma oli edelleen karhea ja epätasainen. Koska luotto oman oikohöylän peltiohjuriin ja kykyyn ajaa mitään suoraksi ei riittänyt, päädyin suoristamaan liimasaumat jyrsimellä ja pitkällä metalliohjurilla. Kansipuiden liimasaumasta saatiin näin suora. Soitinliimana koko projektissa käytin Titebond Originalia, joka kovettuu kunnolla eikä ryömi rasituksen alaisena.

    Kansipuut leikkasin raakalankusta mahdollisimman säästeliäästi, minkä takia ne eivät yhdessä muodostaneet kaunista suorakulmiota, kuten usein internetin rakennusblogeissa näkee. Sahasin puihin raa'asti portaita ja kulmia, jotka helpottivat puristimien asettelua liimattaessa. Runkopuiden liimauksen hoidai kolmella Bilteman kiskopuristimella, joiden paikat on kuvassa pääteltävissä.

    Liimauksen jälkeen oikaisin koko kannen jyrsinpöydässä.

    Saarnipohja ← Saarnipohja, kevenneontelot sekä elektroniikan varaukset
    Kokosin kolmesta rinnakkaisesta kappaleesta saarnipohjan, joka kävi lävitse samat työvaiheet kuin bubingakansikin. Lisäksi jyrsin siihen kevenneonkaloita sekä varaukset mikrofonien ja säätimien kytkennöille. Alarungon ontelot jyrsin pyöreällä uraterällä ja säädettävällä harppivarrella.
    Kannen ja pohjan yhteensovittamista ← Kannen ja pohjan yhteensovittamista
    Asettelin runkopuiden keskilinjat tarkasti kohdikkain, minkä jälkeen puristin kappaleet yhteen. Puihin porasin useita halkaisijaltaan 2mm reikiä, joihin asettelin liimausta varten ohjuri- ja ankkurointinaulat.
    Titebondia levitettynä pohjaan ← Titebondia levitettynä pohjaan
    Liimauksen suoritin levittämällä titebondia saarnipohjan päälle tasaiseksi kerrokseki. Apuna käytin vanhasta etukortista leikattua sahalaitaista lastaa. Onteloiden ympärille varoin levittämästä liian paksulti liimaa, ettevät ne täyttyisi liimasta yhteen puristettaessa.
    okainen toimiva puristin käytössä ← Jokainen toimiva puristin käytössä
    Runko näytti tässä vaiheessa vielä melko karkealta, mutta se kuului pelkästään asiaan.


    KARKEA MUOTOILU
    Rungon ääriviivojen hahmottelua ← Rungon ääriviivojen hahmottelua
    Liiman kuivuttua piirsin kappaleen päälle karkean muodon ja nypin ohjurinaulat pois. Tämän jälkeen ajoin ylimääräisen puun karkeasti vannesahalla irti.

    Bubingakansi oli jäänyt hieman lyhyeksi rungon yläpäästä, mutta kyseinen kohta sijoittui kaulataskun alueelle, joka jyrsiytyisi myöhemmin joka tapauksessa pois.

    Rungon jyrsinsabluuna ja raakasahaus ← Rungon jyrsinsabluuna ja raakasahaus
    Rungon muotoilussa oli kaksi vaihtoehtoa: sahata paksu runko mahdollisimman tarkasti muotoon ja viimeistellä reunat hiomalla tai sitten valmistaa rungon muotoinen jyrsinsabluuna ja jyrsiä sen avulla rungon tarkka muoto. Yhdellä sabluunalla oli myös mahdollista valmistaa monta identtistä soitinta. Valitsin näistä jälkimmäisen vaihtoehdon, koska minulla ei ollut kunnollista tasonauhahiomakonetta tai tarkkaa vannesahaa. Muutenkin koveran taitteet on hankala työstää siististi ilman jyrsimen käyttöä.

    Leikkasin sabluuna tarkasti 10mm paksuisesta koivuvanerista ja viimeistelin sen hiomalla. Mallineen pystyi kiinnittämään runkoon esimerkiksi mikrofonionkaloiden kohdille sijoitetuilla ruuveilla.

    Kansi on jyrsitty sabluunan avulla muotoonsa ← Kansi on jyrsitty sabluunan avulla muotoonsa
    Jyrsinnässä olisi pitänyt käyttää yläpäästä laakeroitua pitkää kopioterää, jonka laakeri tukeutuu sabluunan reunaan. Tälläinen täytyisi kuitenkin yleensä hankkia erikoisliikkeestä, joten itse käytin tavallista halkaisijlataan 8mm olevaa tasapaksua terää.

    Riskinä tälläisessä on, että laakeroimaton terä kuluttaa sabluunaa ja aiheuttaa näin epätasaista jälkeä. Muutenkin pieni terä tuottaa huonompaa jälkeä kuin halkaisijaltaan suuret terät. Laakeroimattoman terän käyttö vaatii totuttelua, mutta työ onnistuu silläkin. Etenkin sabluunaa vasten jyrsimistä pitää välttää loppuun asti ja vetää vasta viimeinen muotojyrsintä yhdellä tasaisella vedolla sabluunan reunaa vasten. Jyrsittäessä edetään aina puun syihin nähden myötäkarvaan ohuissa kerroksissa, sillä jyrsimellä on helposti taipumus repiä puuta.

    Kun rungon kansi oli jyrsitty muotoonsa eikä terässä riittänyt enää syvyysulottuvuus, käänsin rungon ympäri. Jyrsimeen vaihdoin alapäästä laakeroidun kopioterän. Tällaiset terät olivat yleisiä ja suhteellisen edullisia, joten niissä ei kannatanut pihistellä. Laakeri tukeutui jyrsittyyn muotoon kopioiden sen rungon toisellekin puolelle.

    Runko jyrsitty kokonaan muotoonsa ← Runko jyrsitty kokonaan muotoonsa
    Jyrsinnän jälkeen jää yleensä aina vähän hiottavaa riippuen käytettyjen terien laadusta. Jos soitin jää tasapaksuksi voidaan reunat viimeistellä jo tässä vaiheessa. Nauhahiomakoneella homma sujuisi käden käänteessä. Itse olin valmistamassa ylä ja alapuolelta kuperaa runkoa, joten hioin reunat vasta viisteiden teon jälkeen. Näin säästin paljon aikaa, kun käsin hiottava pinta-ala väheni myöhemmin merkittävästi.


    REUNALISTAT
    Mikrofonien ontelot ja reunalistan urat jyrsitty ← Mikrofonien ontelot ja reunalistan urat jyrsitty
    Kupukantisissa kitaroissa reunalistojen urat kannattaa jyrsiä ennen kannen pyöristystä. Jyrsintään käytetään alapäästä laakeroitua listaterää, jonka ulottuma on yleensä 1,5...3,0mm. Ulottumaa pystyy säätämään erikokoisilla laakereilla.

    Rungon ulokkeita jyrsittäessä on oltava erityisen varovainen, sillä vähäinen tukipinta-ala kaataa jyrsimen helposti ja saa terän nappaamaan mukaansa ylimääräistä puuta.

    Reunalistan liimausta ← Reunalistan liimausta
    Reunalistojen liimaus on varmaankin kaikista stressaavin homma kitaran rakentamisessa. Muoviset reunalistat liimataan asetonista ja reunalistojen kappaleista sekoitetulla massalla tai pikaliimalla. Asetoniseoksen on hyötynä rakojen tiivistyminen huomaamattomiksi. Terävien kulmien kohdalla lista täytyy katkaista ja tehdä jokainen sivu erillisestä kappaleesta. Mikäli kulma on sen sijaan pyöristetty voi muovilistan taivuttaa melko pienenkin säteen ympäri kuumentamalla sitä samanaikaisesti kuumailmapuhaltimella.

    Tarkoituksena oli tehdä n. 3mm paksu ja 7mm korkea kermanvärinen reunalista kiertämään koko bodyä. Puolentoistametrin pituiset listankappaleet jäivät hieman lyhyiksi, joten niihin piti limittää jatkos. Muovisten reunalistojen jatkaminen onnistui huomaamattomasti, kun limitin jatkokset terävässä kulmassa toistensa päälle ja juotin liitoksen yhteen asetoniseoksella.

    Reunalistojen liimauksen voi aloittaa esimerkikiksi kaulataskun toiselta puolelta, mutta itse suosin aloittamista rungon alapäästä, jolloin saan työn alle kaksi liimattavaa päätä. Sileät reunalistat kannattaa aina karhentaa hiomapaperilla ennen liimausta.

    Aluksi levitin liimaa pienellä sudilla sisemmän listan molemmin puolin. Tämän jälkeen painoin ja teippasin molemmat listat tiukasti runkoa vasten. Tavoitteenani oli lutrata liiman kanssa siten, että sitä pursuisi kaikista saumoista. Vaikeinta oli liiman levittäminen aina edellisen teipatun kohdan vierelle.

    Reunalista liimattu ← Reunalista liimattu
    Liimatun reunalistan yläreuna voidaan siistiä tasakorkeudelle jyrsimellä. Reunoille pursunneet kuivuneet massat poistetaan siklillä tai hiomapaperilla.

    Kulmien taivutuksista ei tullut aivan niin siistejä kuin olisi toivonut. Liitos on kyllä tiivis ja pitävä, mutta taipuessaan lista väänsi itsensä hieman koveraksi. Myöhemmin kulmat piti hioa uudelleen tasaisiksi, mutta onneksi paksussa reunalistassa oli paljon varaa siihen.

    Osa reunalistasta on liimattava uudelleen ← Osa reunalistasta on liimattava uudelleen
    Henkilökohtaisesti pidän muovisia reunalistoja ongelmallisina hieman epätasaisen liimauksen takia. Asetonin haihtuessa listat kutistuvat kasaan ja saattavat muodostaa pieniä hiushalkeamia reunoille. Lisäksi listat irtoavat helposti esimerkiksi kaulataskua jyrsittäessä. Toisaalta repsottaviin kohtiin on helppo lisätä massaa tai epoksia injektioruiskulla. Mielestäni muovisten reunalistojen liimaaminen on helpompaa käytettäessä pehmeitä ja hieman karkeita puita, kuten leppää. Kovia puita käytettäess liimapinnoista tulee usein liian sileitä ja kiiltäviä hyvän tartunnan kannalta.

    Pidän enemmän puulistoista niin näyttävyyden kuin asentamisenkin takia. Niitä on tosin vaikeampi taivuttaa ja liimata tiiviisti runkoon, mutta liiman kuivuttua lista pysyy varmasti paikoillaan. Puulistoja käytettäessä vaikeimpia kohtia ovat tiukat kaarteet. Kulmiin joutuu joskus leikkaamaan erilliset kulmakappaleet, jos puulistan taivuttaminen ei onnistu. Silti jatkossa aion palata enemmän kataja- tai pihjalalistojen käyttöön.



    JYRSINNÄT
    Humbuckereiden jyrsinnät ← Humbuckereiden jyrsinnät
    Kitaran rakentaminen sisältää paljon töitä, joissa jyrsimen omistaminen lähentelee välttämättömyyttä, mm. siistin kaulataskun leikkaaminen on erittäin hankalaa muilla työtekniikoilla. Kuitenkin jyrsimen huolimaton käyttö aiheuttaa eniten turhia vaurioita ja korjaustöitä. Jyrsittäessä puuta edetään aina syitä pitkin myötäkarvaan eli "alamäkeen" puusyiden repeilyjen välttämiseksi. Terät eivät saa olla tylsiä, ja ennen jyrsinnän vähentämiseksi on enimmät ylimääräiset puut poistettava esimerkiksi sahaamalla tai poraamalla.

    Mikrofonien ontelot jyrsin niitä varten rakennetulla sabluunalla. Ennen jyrsintää poistin onteloista mahdollisimman paljon puuta esiporaamalla.

    3-vaihekytkimen ontelo esiporattu ← 3-vaihekytkimen ontelo esiporattu
    Halusin sijoittaa mikrofonikytkimen yläsarveen erilleen muista säätimistä. Aloitin työn poraamalla ensin kannen läpi ohjurireiän. Sen jälkeen porasin takapuolelta halkaisijoiltaan 30mm ja 35mm merkit ohjurireiän ympärille ja lopuksi 20mm avarrusreiän määräsyvyyteensä. Lehtisahalla muotoillun sabluunan avulla laajensin vielä avarrusreiän kytkimelle sopivaksi.
    Jyrsitty ontelo ← Jyrsitty ontelo
    Kasvatin jyrsittyä onteloa entisestään levelällä urajyrsimellä.
    Kytkimen sovittamista ← Kytkimen sovittamista
    Lopuksi porasin ontelon päälle 5 mm syvennyksen kansiluukkua (halk. 35mm) varten.
    Esiporatun elektroniikkaontelon jyrsimistä ← Esiporatun elektroniikkaontelon jyrsimistä
    Elektroniikkaontelon jyrsiminen sujui samoilla periaatteilla sabluunaa apuna käyttäen. Kohdistin sabluuna paikoilleen kannen läpi porattujen säätövastusten rei'illä. Jyrsintyötä vähensin poraamalla suurimmat osat puusta pois etukäteen.
    Elektroniikkaontelo jyrsittynä ← Elektroniikkaontelo jyrsittynä
    Ontelo ei kuitenkaan ollut vielä valmis vaan säätövastusten asennusreiät piti avartaa sopivan kokoisiksi.
    Säätövastusten upotuksen kannen puolella ← Säätövastusten upotuksen kannen puolella
    Pylväsporakeneeseen kiinnitetyllä pyöreällä jyrsinterällä porasin koverat upotukset säätövastusten reikien ympärille. Upotusten tarkoituksena oli kupukantisessa soittimessa tasata reiän ympäristö ja säästää kansipuun paksuutta ontelon kohdalla. Toisin sanoen elektroniikan onteloa ei tarvinnut jyrsiä niin syväksi, kun tuli vähän vastaan kannen puolelta.
    Luukun upotuksen jyrsintä ← Luukun upotuksen jyrsintä
    Elektroniikkaontelon kohdalle pitää jyrsiä möys kansiluukun syvennys. Jos käytössä ei ole tarpeeksi yläpuolelta laakeroitua lyhyttä kopioterää, on homma joidettava tavallisella tasapaksulla terällä. Tämä johtaa sabluunan korottamiseen ja pienimuotoiseen kikkailuun.


    TALLAN ASENNUS
    Suunnitelmatarra liimattuna kanteen ← Suunnitelmatarra liimattuna kanteen
    Kiinteät Tune-o-matic -tallat ovat helppoja asentaa, sillä työstä selviää tarkalla mittailulla ja porakeneen käyttöllä. Oleellisinta on sijoittaa talla siten, että ohuimman kielen pituus kielisillasta otelaudan 12. nauhalle mitattuna on sama kuin 12. nauhan etäisyys satulan teoreettiseen sijaintiin. Paksummat kielet joudutaan säätämään oikean vireen takia pidemmiksi, joten talla menee automaattisesti oikealle kohdalleen, kun mittaa sen paikan edellä esitetyllä tavalla.

    Tallareikien poraus oli helppo homma, kun tulostin suunnitelmapiirustuksen tarra-arkille ja liimasin sen tarkasti kanteen. Samaa tekniikkaa olisi voinut toki käyttää myös muiden kannen jyrsintöjen merkitsemiseen.

    Tallan asennusreiät porattuna ← Tallan asennusreiät porattuna
    Tune-o-matic -tyylisen tallan nastat saa helposti asennettua pystyruoraan, kun niiden painamiseen käyttää pylväsporakeneen istukkaa. Nastan irroittaminen onkin sitten vaikeampi homma, jota suorittaessa tallan tukijalat rikkoutuvat helposti. Onneksi internetistä löytyy tähänkin paljon kikkoja.
    Tallanastojen koeupotus ← Tallanastojen koeupotus
    Ennen tallan reikien porausta testasin vielä nastojen upottamista koekappaleeseen. Liian väljät reiät valmiissa kappaleessa olisivat tuottaneet suurta ärtymystä.


    KAULAN KOKOAMONEN
    Kaulan oikaisu jyrsinpöydällä ← Kaulan oikaisu jyrsinpöydällä
    Kaulan rakentamisesta ei valitettavasti ole alkuvaiheen kuvia, koska kaulan oli tarkoitus kuulua toiseen sähkökitaraan. Lyhyesti kerrottuna kaula muodostui laminaattirakenteena kolmesta vaahtera liuskasta, joiden väliin liimattiin pähkinäraidat. Vaahterapohjasta ja bubingakannesta kootun lvan liimasin raakaan kaulaan 'scarf jointilla' n. 13 asten kulmaan. Lapaliitokseen tuli vielä koristeellinen pähkinäviilu, joka piilotti lavan liimasauman. Lavan liimauksessa oli syytä ankkuroida kappaleet toisiinsa usealla naulalla, sillä liima teki kaltevista pinnoista erittäin liukkaita.

    Tästä vaiheesta alkoi kaulan rakentamisen kuvallinen dokumentointi. Raakakaulan suoristin ensitöikseni jyrsinpöydässä.

    Suoruuden varmistaminen ← Suoruuden varmistaminen
    Olin hieman epäileväinen jyrsinpöydän tarkkuudesta, mutta tarkasteluiden päätteeksi totesin kaulan suoraksi ellei se sitten sattunut olemaan yhtä kiero kuin Bilteman alumiiniviivain.
    Kaularaudan asentamista ← Kaularaudan asentamista
    Kuvassa 3. kaulan oikealle puolelle liimatun roskapuun tarkoitus oli toimia tässä vaiheessa kaulan keskilinjan suuntaisena ohjurina, jonka avulla sain jyrsittyä kaularaudan uran kohdalleen.


    LAVAN MUOTOILU
    Lapa on piirretty ja sahattu väärinpäin aihioon ← Lapa on piirretty ja sahattu väärinpäin aihioon
    Lavan muodoksi valitsin Ken Lawrencen mallin, joka sopi erityisen hyvin explorer- ja kelly-runkoisiin kitaroihin. Yksinkertainen työvirhe lavan sahauksessa tuotti yllättäviä lisätöitä, mutta ratkaisi samalla ongelmani reunalistoituksen suhteen ja muutti lavan rakennetta vahvemmaksi.

    Muistutus kaikille lukijoille: jos piirrätte muodon lavan takapuolelta, kääntäkää suunnitelmapiirros toisin päin. Tajusin mokani vasta, kun olin sahannut ensimmäisen uran ja irrottanut lavan sahanterästä kääntääkseni sen toiseen asentoon. Pysähdyin kuitenkin katsomaan, kuinka kummalliselta muoto näyttikään edestäpäin.

    Suunnitelmien muutos, reunalistan asennusta ← Suunnitelmien muutos, reunalistan asennusta
    Siitä sitten sahasin loputkin lavasta pois ja kaulan karkeaan muotoonsa. Satulan viereisten kaarien reunalistoille jyrsin urat tässä vaiheessa.
    Puiset reunalistat ← Puiset reunalistat
    Reunalistat oli tarkoitus askarrella vaahterapalikoista.
    Reunalistojen liimaus ← Reunalistojen liimaus
    Reunalistat piti sovitella erityisen tarkasti, että ne istuivat kunnolla uriinsa. Tässä vaiheessa minulla piti siis olla otelaudan leveys jo puolen millin tarkkuudella tiedossa.
    Uuden lavan sovittamista ← Uuden lavan sovittamista
    Lavan valmistaminen tällä tavoin vaati erityisen paljon tarkkaa askartelua, mutta näköjään se kävi näinkin.
    Lapakappaleet ankkuroitu nauloilla liimausta varten ← Lapakappaleet ankkuroitu nauloilla liimausta varten
    Ensimmäinen liimausyritys epäonnistui karvaasti, mistä viisastuneena sidoin kappaleet toisella kerralla kiinni usealla ankkurointinaulalla.
    Ensimmäisen puoliskon liimaus ← Ensimmäisen puoliskon liimaus
    Kahden kaltevasti vastakkain olevan kappaleen liimauksesta ei tullut yhtään mitään, joten homma piti hoitaa neitimäisesti yksi kappale kerrallaan.
    Toisen puoliskon liimaus ← Toisen puoliskon liimaus
    Miehekkyyteni osittain menettäneenä sain viimein lavan toisenkin puoliskon kiinni.
    Uusi yritys lavan muotoilemiseksi ← Uusi yritys lavan muotoilemiseksi
    Ja hirveän kikkailun jälkeen olin jälleen tilanteessa, jossa oli aika sahata lavan muodon.
    lapa ← "Lähestulkoon valmis" lapa
    Ihan siistihän siitä sitten tulikin.
    Lavan jyrsimistä tasapaksuksi ← Lavan jyrsimistä tasapaksuksi
    Ja eikun lapa huolellisten mittailujen saattelemana kiinni jyrsinpöytään ja tasoittamaan.
    Äärimmäisen vaarallinen tilanne, jyrsin voi helposti osua puristimeen ← Äärimmäisen vaarallinen tilanne, jyrsin voi helposti osua puristimeen
    Toista puolta tasattaessa oli mitattava äärimmäisen tarkkaan, että lapa tulee pöytään kiinni vaakatasossa. Viereisn kuvan mukainen tilanne on erittäin riskialtis, sillä puristimeen osuessaan jyrsimen terä voi pirstaloitua, irrota, osua rakentajaan tai tuhota lavan uudelleen.
    Lapaan jätetty pari milliä ylimääräistä puuta ← Lapaan jätetty pari milliä ylimääräistä puuta
    Useimmille virityskoneistoille ideaalinen lapapaksuus on n. 14-15 mm.
    Karkeaa muotoilua ← Karkeaa muotoilua
    Tällä kertaa osasin piirtää lavan muodon oikein päin. Pinnat siistin hiomalla ja muodon sahasin karkeasti vannesahalla.
    Lavan jyrsinsabluuna ← Lavan jyrsinsabluuna
    Lapaa varten rakensin oman jyrsinsabluunan, sillä koristeellisten reunalistojen muotoilu vaati tarkkuutta - asiaa, jota vannesanani ei tunne.
    Sabluuna ruuvattu lapaan kiinni virittimien kohdalta ← Sabluuna ruuvattu lapaan kiinni virittimien kohdalta
    Muistakaa käyttää vähintään kahta ruuvia, jotta sabluuna ei pääse pyörimään jyrsinnän aikana.
    Muotoonsa jyrsitty lapa ja valereunalistat ← Muotoonsa jyrsitty lapa ja valereunalistat
    Muotoilujyrsintä onnistui erittäin hyvin lukuun ottamatta sabluunan kiinnitysruuvin katkeamista, mikä lohmaisi pienen palan bubingapäällisestä. Asialla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista merkitystä, sillä ruuvit oli sijoitettu virityskoneistojen reikien paikalle. Jyrsin lavan reunoja hieman alemmas kolmannen dimension aikaansaamiseksi.
    Lapa takaalta ← Lapa takaalta
    Pienen veitsen ja raspin kanssa kulutetun puuhasteluhetken jälkeen lavan tausta näyttikin jo kovasti siistimmältä. Satulan taakse jätin varaa keskisuurelle ulokkeelle, joka erottaa kaulaprofiilin lavasta.

    Toiset pitävät sellaisesta mötikästä, toisten soittoa se taas haittaa. Omasta mielestäni on rakenteellisesti järkevää jättää lisäpaksuutta kohtaan, joka on lukkosatulan ja kaularaudan takia heikoin koko kaulassa.

    Lapa päältä ← Lapa päältä
    Erittäin nättiä, vaikka itse sanonkin.
    Kaularaudan sinetöinti ← Kaularaudan sinetöinti
    Kaksitoimista kaularautaa ei liimata uraansa, vaan senn on asetuttava sinne tiiviisti, mutta vapaasti. Siistin ulkonäön takia, kaularauta kannattaa sinetöidä paikoilleen lavan puolelta.

    Ennen sinetöintiä on kaularaudan kierteet hyvä öljytä esimerkiksi ompelukone- tai lukkoöljyllä. Itseltä on kyllä öljyäminen jäänyt usein tekemättä, mutta koska amerikkalaiset rakentajat siitä niin paasaavat, päätin tällä kertaa tehdä niin.

    Kaularauta paikoillaan ← Kaularauta paikoillaan
    Tässä vaiheessa kaulalle olikin jo tehty kaikki, mikä oli järkevintä suorittaa ennen otelaudan liimausta.


    TARINA JATKUU...




    PÄIVITYKSET (FIN)
    Rakennusinsinöörien salatieteet päivitetty 19/8/17
    Kitaraprojektin kerronta lisätty 14/2/17
    Soitinpiirustuksia lisätty 19/1/17
    UPDATES (EN)
    Aurora Borealis in a vodka bottle 9/11/14
    Chili-terror: Pain in the arse 17/8/14


    Fager-Fagerholm Prod since 2011