EXPLORER

Valmiissa suunnitelmassa rungon rakenne muodostui kuperasta bubinga-kannesta ja osittain onteloidusta saarnipohjasta. Kansi- ja pohjapuun rajapintaa peitti kaksinkertainen kermanvärinen reunalista. Esikuvan kaulaliitos on vaihtunut liimakaulasta pulttikiinnitykseen. Tätä kitaraa varten olin kehittänyt uudenlaisen ylipitkän kaulataskun, jossa kaula jatkui mikrofonin alle. Kaula oli tarkoitus puristaa runkoon kuudella M5-koneruuvilla, puristusholkeilla ja rampamuhveilla. Rakenne säästi puuosia kulumiselta ja paransi suuresti kaulan stabiiliutta verrattuna esimerkiksi Fenderin tavallisesti käyttämään puuruuviliitokseen.

Laminoin kaulan viidestä vaahtera- ja pähkinälistasta, minkä jälkeen liimasin vaahteralavan paikoilleen ns. "scarf jointilla" n. 11 asteen kulmaan. Tällainen rakenne vähensi kaulan elämistä lämpötilan ja ilmankosteuden vaihdellessa. Liimatussa lavassa oli suuresti pienempi halkeamisriskiä, mikäli kitara pääsisi joskus esimerkiksi kaatumaan vahingossa. Lavan malliksi valitsin Ken Lawrece -tyylisen muodon, joka sopi erityisen hyvin explorer- ja kelly-mallisiin sähkökitaroihin.

KUVA 1: Explorer 2012 -sähkökitaran piirustukset


Yhtenä hyvin uniikkina erityispiirteenä suunnittelin kitaran otelautamerkeiksi tähtien ja peuransarvien muodostaman setin. Tässä vaiheessa minulla ei vielä ollut juurikaan käsitystä omien helmiäisotelautamerkkien valmistamisesta saatika sitten muutenkaan otelaudan tekemisestä. Aiemmin olin käyttänyt kitaroissani valmiita otelautoja hyvin pitkälti siitä syystä, että on uskaltanut omistamallani kalustolla lähteä niin suurta tarkkuutta vaativaan työhön. Totesin kuitenkin nykyisten otelautamarkkinoiden olevan Suomessa melko suppeat, joten päätin hankkia valmiiksi määräpaksuuteen sahatun ja uritetun ebenaihion paikalliselta soitinpajalta.

KUVA 2: Kaula ja otelaudan helmiäismerkit


Kitaran soiton kannalta oleellinen asia oli hyvän talla- ja satularatkaisun valitseminen. Olin henkilökohtaisesti tykästynyt alkuperäisiin Floyd Rose-tremoloihin, mutta tällä kertaa halusin kokeilla Tune-o-matic -tyylistä tallaa ja kielisiltaa. Schallerin valikoimasta löytyi mieleinen hienovirittimillä varustettu tallapala. Kyseinen luullakseni Floyd Rosesta kopioitu ominaisuus oli erittäin hyödyllinen kielien vireen ylläpitämisessä lukkosatulallisissa soittimissa. Kielisillaksi valitsin taas Schallerilta rullilla varustetun sillan, jonka avulla oli tarvittaessa mahdollista säätää kieliväliä mieleisekseen. Kielten toiseen päähän taas perinteistä poiketen otin helposti asennettavan lukkosatulan, jota käytetään yleensä vain tremoloiden kanssa. Suunnittelin näin kuitenkin välttäväni erillisten kieltenohjureiden käytön lavassa. Virityskoneistoiksi valitsin hyvien kokemusten perusteella Groverin klassiset Rotomaticit. Kaikki metalliosat päätin hankkia kullattuina.

Kitaran elektroniikka muodostui Seymour Duncanin Invader-passiivihumbuckereista, joiden piti olla ääneltään siitä ärjyimmästä päästä. Pohdin pitkään erilaisia kytkentävaihtoehtoja, mutta päädyin lopulta asettamaan kitaran sarveen tavallisen 3-vaihekytkimen sekä elektroniikkapesään kaksi säätövastusta volumelle ja yhden tonelle. Tällainen kytkentä antoi monipuoliset mahdollisuudet mikrofonien yhteiskäytölle ja äänenvoimakkuuksien miksaamiselle. Ulostulojakiksi otin "barrel jackin", joka antoi enemmän vaihtoehtoja rungon muotoiluun ja yksinkertaisesti näytti paremmalta verrattuna yleisimpiin kiinnityslevyllisiin jakkeihin.

Ensirakentajien ei missään tapauksessa kannata budjetoida soittimeensa alapuolisen esimerkin osoittamalla tavalla. Mikäli ensimmäinen kitara onnistuu erityisen hyvin, voi osia sitten jälkeenpäinkin vaihtaa laadukkaampiin.

Asettelin siistityt kappaleet toisiaan vasten, mutta niiden väliin jäävä liimasauma oli edelleen karhea ja epätasainen. Koska luotto oman oikohöylän peltiohjuriin ja kykyyn ajaa mitään suoraksi ei riittänyt, päädyin suoristamaan liimasaumat jyrsimellä ja pitkällä metalliohjurilla. Kansipuiden liimasaumasta saatiin näin suora. Soitinliimana koko projektissa käytin Titebond Originalia, joka kovettuu kunnolla eikä ryömi rasituksen alaisena.

Kansipuut leikkasin raakalankusta mahdollisimman säästeliäästi, minkä takia ne eivät yhdessä muodostaneet kaunista suorakulmiota, kuten usein internetin rakennusblogeissa näkee. Sahasin puihin raa'asti portaita ja kulmia, jotka helpottivat puristimien asettelua liimattaessa. Runkopuiden liimauksen hoidai kolmella Bilteman kiskopuristimella, joiden paikat on kuvassa pääteltävissä.

Liimauksen jälkeen oikaisin koko kannen jyrsinpöydässä.

Bubingakansi oli jäänyt hieman lyhyeksi rungon yläpäästä, mutta kyseinen kohta sijoittui kaulataskun alueelle, joka jyrsiytyisi myöhemmin joka tapauksessa pois.

Leikkasin sabluuna tarkasti 10mm paksuisesta koivuvanerista ja viimeistelin sen hiomalla. Mallineen pystyi kiinnittämään runkoon esimerkiksi mikrofonionkaloiden kohdille sijoitetuilla ruuveilla.

Riskinä tälläisessä on, että laakeroimaton terä kuluttaa sabluunaa ja aiheuttaa näin epätasaista jälkeä. Muutenkin pieni terä tuottaa huonompaa jälkeä kuin halkaisijaltaan suuret terät. Laakeroimattoman terän käyttö vaatii totuttelua, mutta työ onnistuu silläkin. Etenkin sabluunaa vasten jyrsimistä pitää välttää loppuun asti ja vetää vasta viimeinen muotojyrsintä yhdellä tasaisella vedolla sabluunan reunaa vasten. Jyrsittäessä edetään aina puun syihin nähden myötäkarvaan ohuissa kerroksissa, sillä jyrsimellä on helposti taipumus repiä puuta.

Kun rungon kansi oli jyrsitty muotoonsa eikä terässä riittänyt enää syvyysulottuvuus, käänsin rungon ympäri. Jyrsimeen vaihdoin alapäästä laakeroidun kopioterän. Tällaiset terät olivat yleisiä ja suhteellisen edullisia, joten niissä ei kannatanut pihistellä. Laakeri tukeutui jyrsittyyn muotoon kopioiden sen rungon toisellekin puolelle.

Rungon ulokkeita jyrsittäessä on oltava erityisen varovainen, sillä vähäinen tukipinta-ala kaataa jyrsimen helposti ja saa terän nappaamaan mukaansa ylimääräistä puuta.

Tarkoituksena oli tehdä n. 3mm paksu ja 7mm korkea kermanvärinen reunalista kiertämään koko bodyä. Puolentoistametrin pituiset listankappaleet jäivät hieman lyhyiksi, joten niihin piti limittää jatkos. Muovisten reunalistojen jatkaminen onnistui huomaamattomasti, kun limitin jatkokset terävässä kulmassa toistensa päälle ja juotin liitoksen yhteen asetoniseoksella.

Reunalistojen liimauksen voi aloittaa esimerkikiksi kaulataskun toiselta puolelta, mutta itse suosin aloittamista rungon alapäästä, jolloin saan työn alle kaksi liimattavaa päätä. Sileät reunalistat kannattaa aina karhentaa hiomapaperilla ennen liimausta.

Aluksi levitin liimaa pienellä sudilla sisemmän listan molemmin puolin. Tämän jälkeen painoin ja teippasin molemmat listat tiukasti runkoa vasten. Tavoitteenani oli lutrata liiman kanssa siten, että sitä pursuisi kaikista saumoista. Vaikeinta oli liiman levittäminen aina edellisen teipatun kohdan vierelle.

Kulmien taivutuksista ei tullut aivan niin siistejä kuin olisi toivonut. Liitos on kyllä tiivis ja pitävä, mutta taipuessaan lista väänsi itsensä hieman koveraksi. Myöhemmin kulmat piti hioa uudelleen tasaisiksi, mutta onneksi paksussa reunalistassa oli paljon varaa siihen.

Pidän enemmän puulistoista niin näyttävyyden kuin asentamisenkin takia. Niitä on tosin vaikeampi taivuttaa ja liimata tiiviisti runkoon, mutta liiman kuivuttua lista pysyy varmasti paikoillaan. Puulistoja käytettäessä vaikeimpia kohtia ovat tiukat kaarteet. Kulmiin joutuu joskus leikkaamaan erilliset kulmakappaleet, jos puulistan taivuttaminen ei onnistu. Silti jatkossa aion palata enemmän kataja- tai pihjalalistojen käyttöön.

Mikrofonien ontelot jyrsin niitä varten rakennetulla sabluunalla. Ennen jyrsintää poistin onteloista mahdollisimman paljon puuta esiporaamalla.

Tallareikien poraus oli helppo homma, kun tulostin suunnitelmapiirustuksen tarra-arkille ja liimasin sen tarkasti kanteen. Samaa tekniikkaa olisi voinut toki käyttää myös muiden kannen jyrsintöjen merkitsemiseen.

Tästä vaiheesta alkoi kaulan rakentamisen kuvallinen dokumentointi. Raakakaulan suoristin ensitöikseni jyrsinpöydässä.

Muistutus kaikille lukijoille: jos piirrätte muodon lavan takapuolelta, kääntäkää suunnitelmapiirros toisin päin. Tajusin mokani vasta, kun olin sahannut ensimmäisen uran ja irrottanut lavan sahanterästä kääntääkseni sen toiseen asentoon. Pysähdyin kuitenkin katsomaan, kuinka kummalliselta muoto näyttikään edestäpäin.

Toiset pitävät sellaisesta mötikästä, toisten soittoa se taas haittaa. Omasta mielestäni on rakenteellisesti järkevää jättää lisäpaksuutta kohtaan, joka on lukkosatulan ja kaularaudan takia heikoin koko kaulassa.

Ennen sinetöintiä on kaularaudan kierteet hyvä öljytä esimerkiksi ompelukone- tai lukkoöljyllä. Itseltä on kyllä öljyäminen jäänyt usein tekemättä, mutta koska amerikkalaiset rakentajat siitä niin paasaavat, päätin tällä kertaa tehdä niin.