FFHOLM | KITARAT | SÄHKÖBASSO | KANTELEET | JOUHIKOT
TYÖKALUT | PIIRUSTUKSET | KITARAKAAPPI | KOKEILUJA


SÄHKÖKITARAT

Artikkeleita ja rakennusprojekteja


Sähkökitaraa hankkimassa
Sähkökitaran rakenne ja osat
Sähkökitaran suunnittelu ja piirtäminen
Harrastajan työkalut ja tarvikkeet
Rakennusprojektit
Soitinpiirustukset



SÄHKÖKITARAA HANKKIMASSA

Henkilökohtainen tietämykseni sähkökitaroiden maailmasta perustuu enemmän niiden rakentamiseen kuin soittamiseen. Tästä syystä soittotekniset näkökulmat eivät ole vahvimpia puoliani, mutta rakentajana tunnistan laadukkaan soittimen huonojen seasta. Tehdasvalmisteisten kitaroiden hinnoittelussa kannatan seuraavanlaista politiikkaa: 200-300 euroa kustantava soitin ei ole huippu, mutta riittävän laadukas ensikitara henkilölle, jonka kitaraharrastus on vielä epävarmalla pohjalla. Mikäli motivaatiota löytyy, eikä soitin todennäköisesti jää huoneen nurkkaan pölyyntymään, suosittelisin hieman edistyneemmälle harrastajalle 400-600 euron hintahaarukassa olevaa kitaraa. Tätä suuremmilla hinnoilla pitäisi saada laadukkaita soittopelejä niin keikka- kuin nauhoituskäyttöönkin. Soittajan erikoisvaatimukset kuten mikrofonit, teräsosat tai erityisrakenteet nostavat nopeasti soittimen hintaa, eikä halutunlaista tuotosta välttämättä edes löydä suoraan liikkeen seinältä roikkumasta. Arvosoitinten muokkaus pitäisi toteuttaa siten, että soittimeen ei tehdä pysyviä muutoksia ja kaikki alkuperäiset osat pidetään tallessa.

Teollista soitinta hankittaessa asioidaan yleisesti luotettavina pidetyissä liikkeissä. Omalle kohdalle on sattunut huonoja yrityksiä, joiden nimiä en tässä viitsi mainita - noh, yksi löytyy Turusta. Liikkeen kitararivejä koluttaessa kiinnitetään huomioita ensiksi näkyviin puuosiin. Otelaudan suoruus tarkastetaan lavan päästä, eikä kaulassa ei saa esiintyä minkään asteisia oksia tai vääntymiä. Vaikka myyjä vakuuttaisikin oksaisen kaulan kestävän (liikkeen kevyimmän) kielisetin siinä missä muutkin laatusoittimet, voi kaula sanoa sopimuksensa irti tuhdimpiin kieliin vaihdettaessa. Puuosien peittävällä maalipinnalla voidaan hakea sekä estetiikkaa, että vikojen piilottamista. Itse luotan yleisesti arvostettujen kitaravalmistajien soittimiin, mutta halvemmissa kitaroissa olen valitettavasti nähnyt suuriakin oksia keskellä kaulaa. Etenkin halpojen kitaroiden kohdalla välttäisin maalattuja kauloja.

Kun kaulan laadusta ollaan vakuuttuneita, tutkitaan liitosta, jolla kaula on kiinnitetty runkoon joko pulteilla tai liimaamalla. Liitospintojen tulee olla tukevia ja tiiviitä, eikä kaula kaula saa heilua asennustaskussaan. Liimalla tiivistetyt epätasaiset kaulaliitokset eivät kieli hyvästä laadusta, tosin tälläinen virhe on yleensä myös hyvin piilotettu. Kaulaliitosten ongelmia ei tietenkään esiinny, jos kaula on ulottu kiinteästi rungon läpi ns. neck-thru -rakenteella.

Teräsosat ovat yleensä tehtaiden omaa laatua, jolloin taso vaihtelee osavalmistajien mukaan. Kiinalaista tinaa saa halvalla, laadusta saa jälleen maksaa. Mikrofonit on myös helppo tarkastaa selvittämällä niiden valmistajat, jotka on yleensä ilmoitettu kunnollisten soittimien perustiedoissa. Säätimien alkuperää ei välttämättä kerrota, mutta ne ovat kohtuullisen helposti vaihdettavissa, mikäli vikoja ilmenee. Halvoissa soittimissa voi esiintyä puutteellisia kytkentöjä - huonolla tuurilla vahvistimeen kytketystä kitarasta ei pääse pihaustakaan.

Kitaran tilaaminen Postin välityksellä on kuin ostaisi sian säkissä. Parhaiten se onnistuu asioimalla luotettavien soitinliikkeiden kanssa. Nimeltä mainitsemattoman turkulaisliikkeen kanssa taas käy tuuri, jos ylipäätään paketista löytää sen mitä tilasi. Toisin sanoen asiointi voi olla lievää helvettiä, jos myyjä ei myönnä tuotteelle palautusoikeutta tai tunnusta omia virheitään. Myyjällä on aina vastuu siitä, että asiakas saa sellaisen tuotteen, josta on kaupantekohetkellä sovittu. Väärinkäsityksiä tai niiksi naamioituja virheitä syntyy vähiten, kun ostaja vierailee itse liikkeessä ja testaa kitaransa rauhassa.






SÄHKÖKITARAN RAKENNE JA OSAT

Kitaroiden osa- ja työkaluvalikoima on valtava, ja käsittää enemmän ja vähemmän hyödyllisiä tuotteita laadun vaihdellessa ääripäiden välillä. Todennäköisesti jossain on myynnissä sellaisia tuotteita, jotka ottaisin oitis käyttööni, mikäli hankintakustannukset Suomeen osoittautuisivat kohtuullisiksi. Perusosia, työkaluja, kirjallisuutta ja puisia aihioita on myynnissä monilla ammattisoitinrakentajilla. Alapuolelle on listattu liikkeitä, joiden kanssa olen asioinut hyvällä menestyksellä.
  • Thomann, Saksa
    Thomann on monen soitinliikkeen kirosana, mutta minkä sille voi, kun Saksassa se homma vain toimii. Kotiovelle tuodun paketin rahtikulut ovat edullisemmat kuin täkäläisten liikkeiden kotimaan postikulut. Täältä tulee hankittua suurin osa raudasta ja elekroniikasta.
  • SP-elektroniikka, Oulu
    Kotimaanliikkeistä tulee eniten asioitua SP-elektroniikassa. Tuotteiden hinnat ovat Thomanniin verrattuna kilpailukykyisiä ja myynnissä on myös myös puita, helmiäistä ynnä muita erikoismateriaaleja. Rauta ja elektroniikka on merkitöntä keskitasoa, minkä takia niitä ei ole tullut tilattua. SP tukee hyvin työkaluissa ja rakentamistarvikkeissa.
  • Korpi-instruments, Kangasala
    Ollessani vuodenpäivät paikallisella kansalaisopistolla töissä tutustuin Korven henkilökuntaan. Ammattisoitinrakentajia, joilta voi tilata työkaluja, puita ja materiaaleja.
  • Amfisound, Haukipudas
    Mainetta kerännyt ammattilaisliike, joka tukee harrastelijarakentajia siinä missä Korpikin.
  • Millbrook, Helsinki
    Tässä on Suomen kallein liike, jossa kaikesta saa maksaa itsensä kipeäksi. Valikoimassa on laadukkaita merkkiosia ja tuotteita, joita ei välttämättä muualta Suomesta saa. Pyrin välttämään asiointia korkean hintatason ja postimyynnin tehottomuuden takia. Ainakin aiemmin ainoa lähetystapa on ollut posti-ennakko, joka lisää asiakkaan turhia kustannuksia (mikäli luottaa liikkeen ja Suomen Postin yhteistoimintaan).


Sähkökitaran perusrakenne on esitetty alapuolisessa kuvassa. Numeroidut osat on selostettu tekstissä.


kitaran osat
KUVA 1: Sähkökitaran osat


1: Runko (Body)
Kitaran runko toimii sijoituspaikkana tallalle, mikrofoneille ja elektroniikan säätimille. Rakennusmateriaaleina on maailmalla käytetty jopa betonia ja lasia. Käytäntö suosii erilaisia stabiileja puulajeja, joiden eläminen on vähäistä lämpötilan ja ilmankosteuden vaihdellessa. Yleensä runkoaihio kootaan yhdestä puulajista liimaamalla useita kappaleita vierekkäin (ks. Kelly) tai kokoamalla erikseen kansi- ja pohjalevyt, jotka liimataan päällekäin (ks. Explorer).

Vaikka runkopuun merkityksestä sähköiseen sointiin voidaan olla montaa mieltä, kiinnitetään puita valittaessa yleensä huomiota puulajien yleiseen 'soundiin'. Suosittuja kitarapuita ovat leppä, vaahtera, mahonki, pähkinä saarni ja lehmus. Internettiä tutkimalla löytää aina jonkun, joka on rakentanut kitaran ojanpohjan pajupensaasta, mutta näihin itsekehuihin kannattaa suhtautua epäilevästi. Itse suosittelen käyttämään pohjana jotain kulutusta kestävää puuta, koska pehmeät puut ottavat itseensä helposti painaumia. Lähtökohtaisesti kehotan panostamaan rakennuspuiden laatuun, sillä ne luovat perustan toimivalle soittimelle.

Toinen keskustelupalstoilla kiistaa aiheuttava asia on soittimen 'sustain' eli soinnin kesto, jota lyhentävät pehmeät puulajit, elastiset liimasaumat, pintakäsittelyt, väljät liitokset, kelluvat tallat ja jopa jousien varassa lepäävät mikrofonit. Parhaimman sustainin väitetään syntyvän läpikaularakenteella eli kaulan ollessa yhtä kappaletta rungon kanssa. Sustain ja sointi ovat niin monen asioiden summia ja väittelyyn on sekoittunut vielä niin paljon myyntipuhetta, että kaikella kuulemallaan ei kannata vaivata päätään.

Painavia puulajeja käytettäessä voidaan kannesta ja pohjasta muodostuvaan runkoon porata tai jyrsiä kevenneonkaloita ellei sitten haluta siirtyä kokonaan puoliakustiseen ns. thinlineen.

2: Reunalista (Binding)
Runkoa, kaulaa tai lapaa kiertäviä reunalistoja käytetään yleensä koristeellisen ulkonäkönsä takia. Yleensä sillä piilotetaan kansi ja pohjapuun sauma. Jossain määrin se voi myös suojata otelaudan reunoja likaantumiselta. Sen toteuttaminen on täysin vapaaehtoista, vaativuudeltaan työ on keskitasoa ja aiheuttaa lisätöitä etenkin otelaudan nauhoituksessa. Käytettyjä materiaaleja ovat puu ja muovi. Puiset listat ovat hankalampia taivuttaa muotonsa, mutta Titebondilla saavutetaan helposti kestävä kiinnitys. Muovilistat taas kiinnitetään joko pikaliimalla tai asetonista ja listanpalasista sekoitetulla massalla. Molemmat materiaalit ovat onnistuneesti tehtynä mahtavan näköisiä.

Itsellä on ollut välillä hankaluuksia muovisten listojen itsestään irtoillessa. Tällöin olen epoksilla ja injektioruiskuilla kiinnittänyt ne uudelleen paikoilleen. Toisaalta pieni listojen rakoilu ei haittaa, sillä pintakäsitellessä lakka täyttää raot ja tasaa pinnat.

3: Talla (Bridge)
Tallat jakautuvat karkeasti kiinteisiin ja tremolo-talloihin, joihin esimerkkikuvan Floyd Rosekin kuuluu. Kitaran toiminnan kannalta kaikkien tallojen korkeutta ja kielten intonaatiota eli soivaa pituutta on voitava säätää. Kiinteät tallat ovat yleisesti helppoja asentaa ja säätää soittokuntoon.

Monimutkaisempia tremolotalloja ei sinänsä kiinnitetä bodyyn, vaan ne tukeutuvat pultteja vasten kielten vääntäessä tallaa satulaan kohti. Kitaran takana sijaitsevat tremolo-jouset kumoavat kielten vedon saaden tremolo-tallan tasapainoilemaan tukipulttien varassa. Rakenteen ideana on tallassa sijaitsevan kammen käyttö, jolla voidaan nostaa ja tiputtaa kielten vierettä hetkellisesti. Kammen käyttö aiheuttaa kuitenkin ongelmia vireen palautumisessa, jonka takia tremolon kanssa käytetään yleisesti kielten toisessa päässä lukkosatulaa. Esimerkin Floyd Rosea pidetään joissakin piireissä hankalana virittää ja huoltaa, mutta itse olen kovasti tykästynyt siihen. En niinkään tremoloon - vaan tallassa sijaitseviin hienovirittimiin, jotka auttavat suuresti vireen pitämisessä. Talla vaatii aikansa ja hieman tietämustä kitaran rakenteesta, jotta sen saa asennettua, mutta mikään ylitse pääsemätön este se ei ole.

Muita tunnettuja tallamalleja ovat Gibsonin Les Pauleissa käytettävä Tune-o-matic -talla ja Stratocastereista tutuksi tullut Fenderin oma tremolo. Näiden tallojen valintaan vaikuttavat musiikin asettamat niin tekniset kuin imagollisetkin vaatimukset ja henkilökohtaiset intressit.

Tallan valintaan saattaa joskus myös vaikuttaa kaulakulma, joka säädetään yleensä uusissa soittimissa tallan mukaan. Kaulakulmaa tarvitaan, jotta kielet saadaan sopivalle etäisyydelle otelaudan yläpuolelle. Toisaalta kulma ei saa myöskään olla liian suuri tai kielet makaavat otelaudan nauhoja vasten. TOM-malliset korkeat tallat vaativat suurimman kaulakulman. Kulma täytyy määrittää jokaista soitinta varten joko laskemalla tai piirtämällä, koska tallan korkeuden lisäksi siihen vaikuttaa otelaudan korkeus ja soittimen mensuuri.

4: Mikrofonit (Pickups)
Sähkökitaroissa käytetään yleensä magneettisydämen ympärille kuparilangasta käämittyjä yksi- ja kaksikelaisia mikrofoneja. Ylittävien teräskielten värähtely aiheuttaa saman taajuista magneettikentän värähtelyä mikrofonissa, joka synnyttää keloihin sähkövirran. Kaksikelaiset eli humbuckerit koostuvat nimensä mukaisesti kahdesta kelasta, jotka on kytketty vastakkain häiriöiden poistamiseksi. Humbuckereiden käytön etuina ovat kytkentöjen monipuolisuus ja voimakkaampi signaali. Niitä valmistetaan myös yksikelaisten koossa eli eri kitaramalleihin on saatavilla laaja mikrofonien valikoima. Tunnetuimpia valmistajia ovat EMG, Seymour Duncan ja DiMarzio.

Mikrofonit jaetaan toimintavaltaan vielä passiivisiin ja aktiivisiin. Aktiivimikrofonit sisältävät pienen esivahvistimen, joka saa virtansa 9 voltin patterista. Aktiivisuus lisää signaalin voimakkuutta ja parantaa säröytymistä.

Mikrofonien sijoittamiseen rungossa vaikuttaa ns. kuolleet nuotit, joiden täydellinen välttäminen on käytännössä mahdotonta. Kuolleella nuotilla tarkoitetaan mikrofonin heikkoa signaalia, kun kieltä soitetaan tietyllä nuotilla. Ilmiön käsittämiseksi on ymmärrettävä aaltoliikkeen ja kielen värähtelemisen perusteet. Tiivistetysti mikrofoni sattuu sijaitsemaan sellaisessa kohdassa, jossa kielen värähtely on hyvin vähäistä. Ongelma koskee etenkin yksikelaisia mikrofoneja. Tässä asiassa kannattanee todennäköisesti vain matkia valtavirran kitaravalmistajia.

5: Hihnanuppi (Strap pin)
Kitarahihnan kiinnitystä varten ruuvataan runkoon kaksi hihnanuppia siten, että seistessä kitara tuntuu tasapainoiseltaa. Huonosti sijoitetut hihnanupit tekevät kitarasta kaulapainoisen, mikä saa soittamisen tuntumaan raskaalta. Itse sijoitan ensimmäisen nupin yleensä keskeisesti rungon alareunaan, jonka jälkeen hihnan kanssa etsin sopivan paikan toiselle nupille.

6: Kaula (Neck)
Kaula rakennetaan stabiilista ja hyvän taivutusvastuksen omaavasta puusta, kuten vaahterasta, pähkinästä tai mahongista. Puun on oltava puusepänkuivaa, suorasyistä ja tasaisesti kasvanutta. Vaikka joku väittäisikin rakentaneensa kaulansa jostain kevyestä ja pehmeästä puusta, ei kokeiluluontoiselle rakenteelle voida taata pitkäaikaiskestävyyttä. Pehmeitä puita käytettäessä on yleensä käytettävä lisänä teräs- tai hiilikuituvahvikkeita.

Kaulan pitkäaikaiskestävyyttä voidaan parantaa tekemällä se laminaattirakenteella eli liimaamalla vierekkäin kapeita puusuikaleita. Tämä tasoittaa puiden elämistä ja vähentää suuresti materiaalihukkaa. Oikein tehtynä laminaattirakenteen voi muuttaa koristeelliseksi korostamalla sitä useilla puulajeja. Kaulan rakentaminen on vaikeudeltaan keskitasoa, mutta vaatii suhteellisesti eniten työtunteja.

Mahonkikaulassa puut sijoitetaan siten, että vuosirenkaiden suunta on lankun päästä katsottuna pystysuorassa eli kohtisuoraan otelautaa vasten. Tällöin mahongista saadaan riittävän jäykkä kaularakenne. Sen sijaan vaahtera on yleensä itsessään jo tarpeeksi jäykkää, ettei sitä tarvitse suunnata samalla tavoin. Toisaalta vuosirenkaiden pystysuora asettelu vähentää edelleen puun elämistä ja kieroutumisriskiä.

7: Otelauta (fretboard)
Otelauta muodostuu uritetusta pohjapuusta ja metallisista otelautanauhoista. Muoto on yleensä hiottu päältä tiettyyn kaarevuuteen eli "radiukseen". Radiuksen suuruus vaikuttaa otelaudan paksuuteen ja nauhaurien syvyyteen. Otelaudan ympärille voidaan myös liimata koristeellinen reunalista, joka tuottaa lisätöitä nauhoja asennettaessa.

8: Otelautamerkit (Inlays)
Otelautamerkkien tehtävä on helpottaa soittamista ja auttaa etenkin harjoittelussa. Kokenut soittaja löytää oikeat otteet ilman merkkejäkin, mutta aloittelijalle merkeistä on suuri hyöty. Yleisimmin käytettyjä materiaaleja ovat valkoinen helmiäinen (Mother of pearl), abalone, helmiäisjäljitelmät ja puu.

Asennus tehdään ennen otelaudan radiuksen hiontaa kovertamalla puuhun merkkien muotoiset kolot. Etukäteen leikattu merkki liimataan täysin kovettuvan epoksin (esim. Z-poxy) ja puupölyn seoksella. Epoksimassa täyttää väljätkin kolot miltei näkymättömiin etenkin tummissa ja tasavärisissä puissa. Myös otelaudan reunoille asennetaan yleensä taustasta erottuvat sivumerkit.

Sopivaa epoksia ei kannata hakea rautakaupoista, sillä myyjät eivät tiedä tai ymmärrä, mitä olet oikeasti rakentamassa. Heille 'kova' epoksi on soitinrakentajalle yleensä liian elastista. Oikeat paikka epoksin hankintaan ovat harraste- ja pienoismalliliikkeet.




KUVA 2: Laminaattikaulan poikkileikkaus


9: Satula (Saddle)
Satula katkaisee kielen soivan pituuden kaulan päässä. Yleisiä materiaaleja ovat grafiitti, kellopronssi, messinki, muovi ja luu. Satula joudutaan yleensä jättämään hieman ylikorkeaksi nauhoihin verrattuna. Painettaessa kieliä otelautanauhoja vasten niiden vire kuitenkin nousee ja ne soivat hieman ylävireisinä. Tämän takia satulan teoreettista sijaintia korjataan ns. satulakompensaatiolla siirtämällä sitä n. 0,5-1mm tallaa kohti. Saatavilla on myös valmiita kompensaatiosatuloita (Earvana) tai sellaisen voi myös rakentaa itse.

Periaatteessa satulan paikalla kuuluisi olla ns. nollanauha, jolla saavutetaan automaattisesti oikea kielten korkeus. Nollanauhankin kanssa käytetään kuitenkin satulaa.

10: Lapa (Peghead)
Kaulan päässä sijaitseva lapa toimii virityskoneistojen kiinnitysalustana. Kielten ohjaamiseksi tukevasti satulan uriin on lapa usein käännetty pieneen kulmaan (5-15 astetta). Tästä poiketen Fender on suosinut suoria lapoja, joissa kielet painetaan satulaa vasten kieltenohjureilla. Lavan muoto ja virituskoneistojen sijainnit suunnitellaan siten, että kielet eivät taitu terävien kulmien yli. Kitara voi olla myös lavaton, jolloin virittimet sijaitsevat rungossa tallan takana.

Lapa on perinteisesti ollut yhtä puuta muun kaulan kanssa, jolloin koko kaula on sahattu yhdestä kappaleesta oli se sitten laminoitu tai ei. Lapakulmaa käytettäessä puun syyt lävistävät lavan, mikä heikentää suuresti halkeamisvastusta. Les Paulien yleisimpiä vaurioita on ollut lavan katkeaminen kitaran päästessä kaatumaan. Ongelmaa on pyritty estämään liimaamalla lavan molemmin puolille ohut viilu.

Vahvempi ratkaisu on lavan liimaaminen erillisestä kappaleesta ns. 'scarf jointilla', jolloin puun syyrakenne kulkee suoraan lapaa pitkin (ks. detaljikuva). Tämä yhdistettynä taidokkaaseen laminaattikaulaan voidaan tuottaa erityisen vahvoja rakenteita ulkonäöstä tinkimättä. Helpoin tapa tehdä scarf joint on tehdä se alapuolisen kuvan mukaisesti eli tehdä liimasauma kaulan alueelle. Tämä kuitenkin aiheuttaa otelautanauhojen nousua parissa ensimmäisessä väliköss joidenkin vuosien jälkeen, sillä eri kulmissa olevat kaulapuut elävät aina hieman ennen asettumistaan. Tämän voi välttää tekemällä scarf joint lavan alueelle, joilloi liima sauma jää näkyviin lavan päälle. Tämän peittämiseen tarvitaan joko peittävä maali tai lapaviilu, joka on varsinkin reunalistoitettuna luonnollisesti hieman hankalampi rakentaa.



kitaran kaula
KUVA 3: Yhdestä puusta sahattu kaula


scarf joint
KUVA 4: Lapa liimattu kaulaan ns. scarf jointilla


11: Virityskoneistot (Machine heads)
Kuten muitakin metalliosia, on koneistoja saatavilla joka lähtöön. Käytettävän lavan muoto määrää koneistojen jaon, joista tavallisimmat ovat 6 kappaletta lavan vasemmalla puolella tai 3+3 kappaletta molemmin puolin. Materiaali on yleensä metallia, mutta myös grafiittia ja alumiinia on käytetty kevyempien osien tuotannossa. Erikoisominaisuuksia ovat mm. vireen pikainen muutos, lukitus, avoimet koneistot ja erilaiset koristeelliset säätönupit.

Asennus tapahtuu yleensä holkkien ja ruuvien avulla. Suosittelen käyttämään koneistoja, joissa kierteellinen holkki kiristää virittimen lapaa vasten ja ruuviankkurointi estää pyörähtäminen. Ruuveille täytyy aina porata alkureiät ennen kiristämistä, sillä katkenneen ruuvin kaivaminen lavan sisältä ei ole niitä kiitollisimpia hommia.

12: Kielet (Strings)
Kielien määrä, materiaali, punontatapa ja paksuus ovat soittajan itsensä päätettävissä. Kannattaa kuitenkin harkita ennen kuin vaihtaa hentoon kaulaan paksut goregrind-kielet, sillä kaikki kitarat eivät ole rakenteellisesti soveltuvia mataliin vireisiin.


13: Säätövastukset, kytkimet (Potentiometers, switches)
Elektroniikan kytkentään on olemassa loputtomasti vaihtoehtoja. Perusosia ovat säätövastukset eli potentiometrit, joilla säädetään mikrofonien äänenvoimakkuuksia ja tonea. Yksikelaisten mikrofonien kanssa käytetään yleensä 250Ω:n säätövastuksia, humbuckerien kanssa taas 500Ω. Toneen käytetään logaritmisia säätövastuksia (A-merkintä) ja äänenvoimakkuuteen lineaarisia (B-merkintä). Ero näiden välillä on lähinnä vastuksen muutosnopeudessa nuppia käännettäessä.

Mikrofonien nopeaan valintaan taas käytetään vaihekytkimiä, vaikka valinta voitaisiin säätää myös potentiometreillä. Kahden humbuckerin kanssa perusratkaisu on 3-vaihekytkimen käyttö, kolmella mikrofonilla taas 5-vaihekytkin. Säätimet asennetaan rungon alapuolelta jyrsityn ontelon kautta suoraan kitaran kanteen tai kiinnityspleksin avulla kitaran yläpuolelta. Säätimet maadoitetaan kaikki yhteen pisteeseen, joka johdetaan hengenpelastajakytkennällä esimerkiksi kitaran tallaan. Kytkentä vaatii oikean suuruisen kondensaattorin ja vastuksen, jotka löytyvät internetistä esimerkiksi hakusanoilla "electric guitar life-saver wiring".

Säätimiin on tarjolla jos jonkinmoista koristenuppia, jolla soittimeen saa pienellä vaivalla lisäilmettä. Säätimet sijoitetaan kitaran kanteen siten, että ne eivät ole soitettaessa tiellä. Esimerkiksi hyvin huonosti sijoittu nuppi voi estää tremolo-kammen käytön.

14: Jakki (Jack)
Mikrofonien lopullinen signaali johdetaan soitinkaapeliin ja vahvistimeen jakin kautta. Jakkeja on tarjolla sekä stereo- että monokytkentöihin. Kiinnitys kitaran runkoon tapahtuu joko erillisellä jakkilevyllä tai kiristämällä kierteellinen jakki suoraan rungon seinämään.

15: Kaularauta (trussrod)
Kaulan jäykkyyttä parannetaan säädettävällä kaularaudalla, jolla korjataan myös kaulan kaarta. Tarjolla on sekä yksitoimisia, että molempiin suuntiin toimivia kaularautoja. Suosittelen käyttämään kaksitoimista siitä syystä, että jäykkää kaulaa säädetään usein ihan takoituksella hieman kaarelle. Näin voidaan madaltaa kielten korkeutta ja parantaa soittotuntumaa. Säätö tapahtuu yleensä kuusioavaimella. Kaularaudan poisjättämiselle ei ole olemassa kunnollisia perusteita, sillä sen asentaminen on kohtalaisen helppoa.

Vastaus usein esitettyyn kysymykseen: kaksitoiminen kaularauta asennetaan sileäpuoli otelautaa vasten siten että ura on juuri ja juuri kaularaudan levyinen ja korkuinen.

16: Kaularaudan kansi (Trussrod cover)
Lavassa oleva kaularaudan säätöaukko peitetään usein erillisellä luukulla, joka voi olla hyvinkin koristeellinen. Yhtenä innovaationa voidaan käyttää ohuita magneetteja, jotka liimataan lapaan ja luukun alapintaan. Näin luukku pysyy kätevästi paikoillaan ilman ruuveja ja kaularaudan säätö on vaivatonta.

17: Otelautanauha (Fret)
Nauhan tehtävä on katkaista viritetyn kielen soiva pituus, ja tuottaa näin erilaisia säveliä. Nauhat painetaan otelautaan sahattuihin uriin, joiden teoreettiset etäisyydet on laskettu kielien mensuurista (=satulan ja tallan välinen etäisyys). Internetistä löytyy aiheeseen laskentaohjelmia hakusanoilla "fret calculator".

Otelaudan radiuksen mukaisesti esitaivutetut nauhat asennetaa uriin tasaisesti painamalla. Tätä varten on olemassa pylväsporakoneeseen kiinnitettäviä prässejä, joilla nauhat saadaan ehjinä perille. Prässin voi valmistaa myös itse. Ennen puristamista on varmistettava, että ura on riittävän syvä ja nauha mahtuu painumaan pohjaan asti. Reunalistoitettuja otelautoja nauhoitettaess nauhan päistä joutuu katkaisemaa osan jalkaa pois, jotta nauhan saa sopimaan uraan. Mikäli jalkaa katkaisee liian vähän, puristuu nauha reunalistaa vasten ja repii tämän irti. Tähän hommaan myydään kalliita ammattilaisen työkaluja eli 'tang nibblereitä', mutta vastaavanlaisen nakertajan voi helposti rakentaa itsekin.




KUVA 5: Pulttikiinnitteinen kaula


18: Rampamuhvi (Insert)
Pulttikiinnitteinen kaula voidaan viedä uudelle vuosituhannelle käyttämällä rampamuhveja. Muhvin ulkoreunassa on kierre, joka ruuvataan kaulaan porattuihin esireikiin yleensä taltta- tai kuusipäisellä avaimella. Rampamuhvin sisäpuolella on taas M-kokoinen sisäkierre, johon voidaan ruuvata konepultti. Näin kaula voidaan kiristää tiiviisti runkoon toistuvasti ilman ruuvinreikien kulumista ja löystymistä.

Muhvien asennuksen aikana kaulaa puristetaan sivusuunnassa varmuuden vuoksi halkeamisen estämiseksi. Rampamuhvit saa helposti ruuvattua pystysuoraan käyttämällä apuna pylväsporakonetta: toisella kädellä painetaan ruuvikärkeä alaspain ja toisella pyöritetään poraa.

19: Koneruuvi (Bolt)
M-kierteinen koneruuvi on rampamuhvien kanssa käytettävä pultti. Saatavilla on hyvä valikoima eri pituisia ja paksuisia pultteja useilla eri kannoilla, mutta pintakäsittelyssä ei juuri ole vaihtoehtoja. Kullattujen löytäminen on lähestulkoon toivotonta, mustia voi hyvällä tuurilla saadakin. Yleensä rakentajan on tyytyminen joko sinkittyyn tai haponkestävään ruuviin.

20: Kaulankiinnitysholkki (Neck bushing)
Pulttikaulat puristetaan runkoa vasten puristusholkeilla tai kiinnityslevyillä. Holkkien etuna ovat rajoittamaton asettelu ja vapaavalintainen määrä. Pultit kannattaa jakaa mahdollisimman levälleen sekä pituus- että leveyssuunnassa kaulataskun tukipinnalle - kuitenkin siten, että pulttien ja holkkien ympärille jaa riittävästi puuta. Mitä enemmän pultit ovat levällään, sitä paremmin liitos kestää vääntöä.

Kiinnitysholkit upotetaan kitaran runkoon porattuihin reikiin.




KUVA 6: Kiinnitysholkki, pultti ja rampamuhvi




PÄIVITYKSET (FIN)
Rakennusinsinöörien salatieteet päivitetty 19/8/17
Kitaraprojektin kerronta lisätty 14/2/17
Soitinpiirustuksia lisätty 19/1/17
UPDATES (EN)
Aurora Borealis in a vodka bottle 9/11/14
Chili-terror: Pain in the arse 17/8/14


Fager-Fagerholm Prod since 2011