English Signal  FFHOLM  VALKOINEN KOHINA  TALLENTEET  BUNKKERI  ERÄMAA  RADIO  HÄTÄSIGNAALI  Suomalainen signaali

TALLENTEET

Raunioista kerättyä materiaalia myöhempää tutkimusta varten




Etsintäni kadonneen natsikullan parissa eivät ole edistymisestä huolimatta tuottaneet toivotunlaista tulosta. Vanhat arkistoviitteet ovat johtaneet syvälle entisen Fennian rajojen sisäpuolelle. Nykyinen sijaintini on synkällä ja autiolla kaupunkivyöhykkeellä, jonka läpi akselivallat aikoinaan vetäytyivät viimeisen sodan jälkimainingeissa. Kaupunki on sen jälkeen kohdannut suoran ydinasekeskityksen, joka on pyyhkäissyt pois suurimman osan ihmiskunnan jälkeensä jättämistä merkeistä. Alueella on vain räjähdyksen levittämiä betonikappaleita ympäri lumen ja jään peittämää lakeutta.

Kaupungin reunoilla sijaitsevista raunioista on kuitenkin löytynyt useita saksalaisten jättämiä dokumentteja ydintuhoa edeltäneiltä ajoilta. Haalistuneet paperit ja puolittain toimivat muistiyksiköt ovat parhaimmillaankin tarjonneet vain uusia arvoituksia ratkottavakseni. Löydetyn aineiston perusteella on kuitenkin mahdollista, että aarre on vetäytymisen aikana kätketty useisiin jään alle hautautuneisiin bunkkereihin. Muutamia tälläisiä kohteita olen onnistunut löytämään, mutta holvit ovat yleensä olleet jo murrettuja saapuessani paikalle.

Onnekseni muutkin kullaperässä hiihtäneet tahot ovat ilmeisesti vetäneet vesiperän. Maanalaiset bunkkerit ovat tähän asti olleet lähinnä väestönsuojia, sairaaloita sekä muita yleishyödyllisiä siviilivarastoja. Äkillisen ydinkeskityksen takia niitä ei ole koskaan ehditty hyödyntämään tarkoituksensa mukaisella tavalla, vaan ne ovat säilyneet koskemattomina näihin päiviin asti. Sotilaallista käyttöä holveilla tuskin on ollut, mutta ne ovat tarjonneet minulle oivan tilaisuuden täydentää varastojani.






VERKKOASEMA JA ARKISTO

Tallenteita myöhempää tutkimusta varten


rakenteiden mitoitus
INSINÖÖRIN SALATIETEITÄ
Siltainsinöörin lahja ydintalven erämäässä toimiville rakennesuunnittelijoille.

ROMMIA JA TAIVASMERIÄ
ROMMIA JA TAIVASMERIÄ
"Merirosvot marssivat lastiruumaan, missä muutama vuohi edelleen ahmi vaginageeliä hyvällä ruokahalulla. Fager hääti vuohet kannelle ja etsi lattialta korkkaamattomat putilot. He kaivoivat hiljaisuudessa lusikat taskuistaan ja avasivat purnukat."

JACK THE ROOSTERIN DEATH BURGER
JACK THE ROOSTERIN DEATH BURGER
FFHolmin elämän pahimmat virheet voidaan laskea yhden käden sormilla. Roosterin Death Burger on yksi niistä.

IKÄVÄÄ POLTETTA RECTUMISSA
IKÄVÄÄ POLTETTA RECTUMISSA
FFHolm on arvioiden mukaan aktiivivuosinaan syönyt n. 20 litraa chilisooseja.

VIININ VALMISTUKSESTA
VIININ VALMISTUKSESTA
FFHolmin oli vanhalla iällään vielä pakko mennä kokeilemaan viinin laittamista. LIDL:n hedelmäsalaatista sotkettu coctail-mix osoittautui kaikista parhaimmaksi.

BERYLLO'S FLY WITH ME, NASU
BERYLLO'S FLY WITH ME, NASU
Nasu vahti uskollisen aikansa bunkkerin käytäviä, kunnes jäljellä olivat enää kultaiset tassunjäljet FFHolmin sydämessä.

SEKALAISTA KUVAMATERIAALIA
SEKALAISTA KUVAMATERIAALIA
Luokittelematonta todistusaineistoa.

GRAFIIKKAA
GRAFIIKKAA
Piirustelua, joka ei ollut riittävän arvokasta julkaistavaksi "Erämaassa".





PÄIVITYKSET (FIN)
Taideaiheet päivitetty 15/4/18
Rakennusinsinöörien salatieteet päivitetty 15/4/18
Kaksoiskielinen sähkökannel 7/1/18
UPDATES (EN)
Aurora Borealis in a vodka bottle 9/11/14
Chili-terror: Pain in the arse 17/8/14


Fager-Fagerholm Prod since 2011