English Signal  FFHOLM  VALKOINEN KOHINA  TALLENTEET  BUNKKERI  ERÄMAA  RADIO  HÄTÄSIGNAALI  Suomalainen signaali

JACK THE ROOSTERIN DEATHBURGER

Muinaiselta kiintolevyltä rekonstruoitu tallenne


Jack The Rooster Death Burger

"Kävin keskiviikkona (11.11.2011) kohtaamassa Jack The Roosterissa "Suomen tulisimman hampurilaisen". Tarjoilija vannotti etukäteen, että minulla ei sitten olisi muuta menoa loppuillalle. Itse burgeri ei kamaluudeltaan eronnut normaalista kotiruoasta, mutta kyseistä naga morich -soosia oli siinä moninkertaisesti enemmän. Syöminen ei siis tuottanut ylitsepääsemättömiä ongelmia ja 30 min aikaraja alittui reilusti.

Tämän haasteen suorittamisesta sain katu-uskottavan paidan ja nimen Hall Of Fameen. Kuuleman mukaan 1/10 onnistuu haasteessa.

Sitten alkoi se kamaluus. Ennen kuin olin päässyt edes ravintolasta ulos, alkoi vatsaa vääntää melkoisesti ja päädyin oksentamaan osan mahtavasta burgeristani pihan kukkapenkkiin. Mahakipu veti miehen kaksinkerroin ja vilunväreet tärisyttivät koko ruumista. Helvetillisen nenässä riehuvan polttelun lisäksi en todellakaan ollut enää liikkumiskunnossa. Onneksi pahimpaan olikin jo valmiiksi varauduttu ja autokyyti odotti pihassa.

Tästä alkoi 12-tuntinen iltaohjelma, joka kesti seuraavaan aamuun. Ei tullut nukuttua sinä yönä, kun keskittymiskyky meni vatsakipujen minimoimiseen. Aamukuuden aikaan kyseinen ruokalaji halusi viimein jättää elimistöni ja viimeisenä tekonaan se vielä opetti minulle todellisen "Ring Of Firen" merkityksen. Klo 7:00 pääsin viimein nukkumaan ja paria tuntia myöhemmin lähdin taas virkeänä opiskelemaan asfalttipäällysteiden mielenkiintoista maailmaa.

Kokemus oli erityisen hauska."





PÄIVITYKSET (FIN)
Taideaiheet päivitetty 15/4/18
Rakennusinsinöörien salatieteet päivitetty 15/4/18
Kaksoiskielinen sähkökannel 7/1/18
UPDATES (EN)
Aurora Borealis in a vodka bottle 9/11/14
Chili-terror: Pain in the arse 17/8/14


Fager-Fagerholm Prod since 2011