ROMMIA JA TAIVASMERIÄ:
Cesium Sturmin seikkailut - Luku 1.
Kirjoittanut P. Zychon Hukka ja FFHolm
Kirjoittanut P. Zychon Hukka ja FFHolm
Vuosia koko maapallon kattaneen ydinsodan jälkeen koitti vuosikymmenten pysähtyneisyyden aika. Vanhan maailman sivilisaatioista muistuttivat enää vain raunioituneet betonihelvetit ja hävitetty infrastruktuuri, joista kasvillisuus oli nopeasti ottanut vallan. Maailma oli lyhyessä ajassa muuttunut paljon suuremmaksi sodasta selviytyneiden ihmisten keskittyessä päivittäiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta. Lähestulkoon kaikki maanpinnalle jääneet ihmiset kuolivat laskeuman aiheuttamiin tauteihin tai vihamielisten jengien anarkiaan. Suurin osa sotaa edeltäneen ajan sivistyksestä ja kehittyneestä tekniikasta katosi ja unohdettiin kuin niitä ei olisi ikinä ollutkaan. Parhaiten koettelemusten ajalla menestyivät ne yhteisöt, jotka olivat onnistuneet lukitsemaan itsensä kallioihin louhittuihin suojiin ja maanalaisten käytävien verkostoihin. Heidän mukanaan säästyi oppineita ihmisiä ja pienen pieniä siruja entisaikojen tiedosta, jota hitaasti alettiin kasata uudelleen kokoon. Käytännössä kehitys tippui satoja vuosia taaksepäin, vaikkakin nousu oli verrattain nopeaa. Tähän mainittakoon kuitenkin, että esimerkiksi höyrykone olisi keksitty uuden Saksan raunioissa jo kolme sataa vuotta aiemmin, jos paikallisen väestönsuojan vahtimestari ei olisi kärrännyt suurinta osaa kansanhistorian dokumenteista ja teksteistä pihalle varastoidakseen massiivisen kansainvälisen pornokokoelmansa synkkien ydinlaskeumavuosien ratoksi. Ironista sinänsä uusi ajanlasku aloitettiin samaisesta väestönsuojasta tiedettävästi vanhimman säästyneen esineen valmistuksesta eli vuoden 1954 pääsiäis-Kallen julkaisusta. Tämän ajanlaskun mukaan viimeinen ja maapallon tuhonnut ydinsota syttyi vuonna 425 ja vuonna 498 ilmakehän laskeuma todettiin riittävästi vähentyneeksi. Tuolloin ensimmäiset holvien asukit astuivat takaisin taivasalle. Sen jälkeisinä vuosikymmeninä holvit avattiin lähes kaikkialla ja ihmiskunta aloitti pitkän elpymisensä uusien valtakuntien kohotessa kuin sienet sateella. Mannerten välinen kaupankäynti oli käytännössä pysähtynyt pitkään, ei niinkään sen vuoksi, että merenkulku oli muuttunut vaaralliseksi ja taloudellisesti kannattamattomaksi, vaan meriä asuttavien perverssien olioiden takia, jotka seurasivat laivoja ja ruiskuttelivat aika-ajoin vettä pahaa-aavistamattomien merimiesten niskoille. Nämä ilmeisesti säteilystä syntyneet eläimet ovat edelleen varsin yleinen näky, sillä selittämättömästä syystä niitä tippuu usein taivaalta, vaikkeivat ne ruuminrakenteestaan johtuen ole selvästikään lentokykyisiä. Niiden alkuperäksi on arveltu myös taivaankannen takaista tähtien maailmaa. Joka tapauksessa mannerten yhdistämiseen saatiin kestävä ratkaisu vasta vuonna 862, kun ensimmäinen vanhasta lentokoneesta, tuhansista kumisista ehkäisyvälineistä ja juuri keksitystä skatolikaasusta rakennettu ilmalaiva valmistui. Taivaat olivat jälleen avautuneet maankamaran kulkijoille. Maapalloa kuvastaneet kartat olivat viime vuosikymmeniin tullessa jo lähes 900 vuotta vanhoja, niinpä taivaille palanneista ilmalaivoista käsin voitiin piirtää maailma uudelleen paperille. Kirjoituksessani viittaan vähemmän tunnetun taivaankulkijan Y. Fagerholmin projektioon, jota voidaan pitää yleisesti tarkimpana maapallon kuvauksena. Kuten niin useasti - voin sotaa edeltäviä tekstejä tutkineena todeta, että ihmiskunta kiertää jokseenkin samaa sykliä, mitä politiikkaan tulee. Uuden Saksan tasavallan johtoon nousi nimittäin Adolf Hitlerin Klooni III - 1900-luvulla erään muinaisen ajanlaskun mukaan eläneen vesimelonitarhurin kopio, joka palautti Saksan natsistisille raiteilleen. Toisena esimerkkinä muuttuneesta maailmasta voidaan pitää Japanin vallan ottanutta muuan piirroskissaa, joka alkoi lievästi sanottuna elää omaa elämäänsä radioaktiivisen säteilyn seurauksena. Toisin kuin yleisesti oletettiin ydinsodan jälkeisestä uudesta höyryajasta ei tullutkaan seuraava viktoriaaninen aika, vaan pikemminkin ihmiskunnan historian miellyttävin ajanjakso, mikäli miellyttävyydellä tarkoitetaan sinihapposateita ja satunnaisia mutanttien valankumousyrityksiä.
- Uuden Ajan historia, kirjoittanut rahkatehtailija Von Koch Yksinäinen alus lipui vaimeasti natisten Vanhan New Yorkin ilmalaivasatamaan. Sen kyljistä työntyvät purjekankaasta ja saarnipuusta rakennetut siivekkeet vetäytyivät hitaasti kasaan jääden kuitenkin puolittain auki kuin maahan laskeutuvalla linnulla, joka vaistosi vaaran. Hämärän aamuyön kosteudessa kuului vain Cesium Stormin hiljaisen huokailun lisäksi tylsistyneiden sormien napustus reelingillä. Pitkä mieshahmo nojasi siihen luoden synkän silhuetin vasten lännestä kajastavia auringon viimesäteitä, jotka matalalla roikkuvat pilvet värjäsivät punertaviksi. Varjo katseli hajamielisenä kaupunkia, joka levittäytyi jossain kaukana alhaalla. Hän kumartui nostamaan kolmea pientä lyhtyä kaiteelle ja otti samalla tulukset käsiinsä. Kirskuvat raapaisut rikkoivat yön hiljaisuutta ja yksi kerrallaan pienet himmeät valot syttyivät siististi riviin. Valon lepattavassa piirissä saattoi nyt nähdä vanhan kaasunaamarin ja silmälapun peittämät kasvot, joita reunustivat pitkät kullanhohtoiset hiukset ja jonkin kauan sitten murskatun armeijan hattu. Kuminen naamari näytti myös olevan jäämistöä todennäköisesti jostakin sodanaikaisesta holvista. Se oli vahvistettu metallisilla nauhoilla ja niiteillä onton kiiltelevän silmän tuijottaessa vääjäämättä arpisten käsien työskentelyä lyhtyjen kanssa. Naamarin keskelle oli kiinnitetty noin jalan pituinen teräsvahvistettu letku, jonka päässä oli muinoin roikkunut ilmansuodatin. Nyt siihen oli kiinnitetty lasinen pullo ties mitä tarkoitusta varten. Ruumista verhosi samaa sarjaa oleva kulunut vanhan natsi-Saksan sarkatakki, joka ulottui täpärästi polviin. Korkeat kaulukset oli nostettu ylös suojaamaan vihlovalta tuulelta, joka puhalsi jatkuvana kiusana näillä korkeuksilla. Kylmyydestä johtuen olikin erikoista, että hänellä ei ollut lainkaan housuja jaloissa tai ainakaan toisessa, sillä oikeanpuoleinen lahje oli leikattu irti. Hänen ratsuväen käyttämät saappaansa kiiltelivät kuin juuri puhdistettuina jotakin tärkeää tapahtumaa varten. Toisaalla laivan kannella eräs pienempi hahmo peuhasi laskusillan kanssa. Vaivalloiselta kuulostavan ähinän päätteeksi kuului rämähdys sillan toisen pään tippuessa laiturille. "Jessus Zrist, hiljempaa siellä!", kuului rommin karaisema ääni ja reelingillä työskennellyt varjo kääntyi. "Ei tässä kaivata yhtään enempää huomiota!" Laiha hahmo tuijotti kylmästi takaisin ja sähähti: "Miksi meidän piti lähteä tänne kylmään hevonperseeseen, kun työehtosopimuksen säätämää lomaakin oli vielä kaksi viikkoa jäljellä?!", laiha hahmo vastasi. "Minulta jäi bonukset käyttämättä!" "Hiljaa siellä Kramerin nimeen!", kuului tyly vastaus. Kului hetki ja karkea ääni vastasi sitten lempeämmin: "Tiedät hyvin, että tarvitsemme kaikki keikat mitä vain saadaan - kuinka paljon Mathelden leikkaus meille maksoikaan! En kestäisi enää yhtäkään uutta laumallista kilejä." Tuli taas mietteliäs hiljaisuus lukuunottamatta kohti äärettömiä taivaita kiljuvaa merilintuparvea, jonka laskusillan kolahdus oli pelästyttänyt. "Ja lisää ulostetta, Fager", sanat havaduttivat Yksilahje Fagerholmin, joka oli taas vajonnut ajatuksiinsa. "Mitä...?" "Niin, kilit eivät ole järin sisäsiistejä. Katso mitä ne ovat tehneet maihareilleni! Ja ne ovat syöneet parhaat korkokenkänikin!" "Niin, ulostetta Zrist, ulostetta... Ja jos emme saa tätäkään keikkaa hoidettua kunnolla loppuun, joudumme maantierosvoiksi. Ryöstelemään pullonkorkkiautomaatteja ja mutantteja, Zrist. Siihen en voisi alentua." "Olet kaiketi oikeassa. Ja olemmehan merirosvoja loppujen lopuksi." Seitsemän Nokan Zrist istuutui aluksen laskusillalle ja kaivoi hetken vyöpussiaan. Laihat sormet löysivät etsimänsä ja tulivat ulos muovisen hyrrän kanssa. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen hänen onnistui viimein saattaa hyrrä pyörimään. Kauempana reelingillä Fagerholm sävähti ja joutui puristamaan käsiään kaidetta vasten niin, että veri pakeni rystysistä. Zristin hyrrä oli nimittäin sellaista mallia, joka soitti kimeää ja ärsyttävää sävelmää pyöriessään. Fagerholm tunnisti sävelmän erään ummetuslääkkeen mainosmusiikiksi, jota soitettiin paljon merirosvoradiossa valtameren toisella puolen. Hän antoi asian kuitenkin olla suoden Zristille yksinkertaisen ilon raskaassa rosvon elämässään. Zristin oli ajoittain hankala pyörittää hyrräänsä. Aina ennen hän olisi käyttänyt oikeaa kättään kyseiseen toimenpiteeseen, mutta nyt sen paikalla oli musta koukku. Arvatenkin sellaisen käyttäminen olisi vaatinut pitkää totuttelua, mikä ei ollut vielä tuttua hänelle. Koukun lisäksi hänellä oli yllään vastaavasti musta takki, joka toi enemmän mieleen perinteisen merirosvon, tätä vaikutelmaa lisäsi vielä kolmikolkkahattu, josta törrötti muutama suuri sulka. Takin alla hänellä oli ruumista myötäillen leikattu röyhelöpaita, ulkonäöstä päätellen olisi voinut vaikka vannoa paidan alta löytyvän vielä vyötärökorsetin. Housut puolestaan olivat asusteeseen sopimattomasti lukuisilla ketjuilla varustetut goottihousut jostain muinoin ydinsotaa edeltäneeltä ajalta. Jalkoihin tiukasti sidotut maihinnousukengät olivat tuoreessa vuohen ulosteessa, jota hän ei ollut ehtinyt puhdistamaan. Ehkä kaikkein erikoisin ominaisuus asukokonaisuudessa oli hänen kasvojensa peittona oleva mustavalkoiseksi maalattu venetsianokka. Aurinko oli jo ehtinyt painua laiskasti horisontin taakse, kun synkemmäksi hiipivän hämärän myötä muuan mies saapui laiturille. Hän horjui humalaisesti merirosvojen laivan ohi kohti laiturin päätä, kunnes tarrasi tiukasti yhteen paaluista heittääkseen vettä alas kaupunkiin. Zristin puuhatessa hyrränsä kanssa Fagerholm valpastui eikä päästänyt vierasta silmistään. Hänen kätensä siirtyivät hitaasti olallaan lepäävälle kiväärille, jonka tukki lemusi tuoreelta vernissalta. Hetken näytti siltä, että juoppo syöksyisi kusensa perässä alas kaupukiin, kunnes näytti taas palaavan tolkkuihinsa. Hätäisesti ravistettuaan mies sitoi säkkikangashousujensa narun ja lähti raahautumaan takaisin päin. Reelingillä lepäävän lyhtyrivin kohdalla hän pysähtyi ottamaan kiveä kengästään vilkuillen epävarmana ympärilleen kuin väijytetyksi tulemista odottaen. "Mitä käki laulaa?" humalainen ääni kysyi juuri ja juuri kuultavasti. "Käskien kaulaa", Fagerholm vastasi. "Jos minulta kysytään tämä hiton koodaus on turhaa, laiturilla ei ole ketään ja tämä on laillinen kauppa", Zrist tuhahti noustessaan seisomaan. "Mutta se on häpeällinen, Uuden vapahtajan kirkko ei hyväksy moisia tuotteita", mies kuiskasi nyt aivan selkeällä äänellä. Zrist tuijotti mielenkiinnotta takaisin ja huomasi sitten: "Kadotin muuten juuri hyrräni, onko kukaan nähnyt sitä?". Todellakin, ummetusmainoksen sävelmä oli huomaamatta loppunut. "Rehellinen työ on vaihtelua viimeaikaisiin toimiimme", Fagerholm naurahti ilottomasti. "Yeah, työsopimuksemme mukaan meidän pitäisi olla juomassa rommia ja merirosvoilemassa!" Zrist raakkui ja jatkoi hyrränsä etsimistä haravoiden katseellaan laituria. "Käske miestesi tuoda lasti, niin hoidamme tämän pois alta", Fagerholm hymähti. "Tosiaan, kiitokset suuresti. Maksun saatte Lontoossa", mies rentoutui hieman ja puhalsi pilliin. Nurkan takaa marssi joukko solariumin karaisemia muskelimiehiä, jotka kantoivat raskaita laatikoita. "Mitä muuten lastina on?" Zrist kysäisi. "Vaginageeliä, se on Lontoossa suurta herkkua leivän päällä ja puurossa", mies kuiskasi. "Eihän sitä edes vuohi söisi!" Fagerholm naurahti siirtyessään kokonaan esiin kaiteen takaa ja laski kiväärinsä takaisin olalleen. Zrist osoitti kantajille ruuman, jonne laatikot oli määrä varastoida merimatkaa varten. Alhaalla laiturilla mies oli huomannut selvästi jotain mielenkiintoista ja tuijotti ylös laivaan. "Öhöm... anteeksi, miksi sinulla on vain yksi lahje?" mies kysyi, mitä seurasi mitä murhaavin katse Fagerholmin osalta. Jos vieras ei olisi hetkeä aiemmin helpottanut oloaan näytöksensä vuoksi, hän olisi varmasti tehnyt sen nyt. "Jos niitä olisi kaksi, en olisi Yksilahje-Fagerholm, enhän?" Fagerholm sanoi kiristyneellä äänensävyllä, joka sai kantajatkin kavahtamaan kauemmaksi. Jostain kuului huuto erään muskelimiehen kompastuessa johonkin. Zrist ehti nähdä hyrränsä lentävän laiturilta alas kaupunkiin. Fagerholm kohautti harteitaan ja Zrist naurahti hermostuneesti. Mies kuitenkin nousi yllättävän flegmaattisesti ylös, valittaen jokaista mahdollista paikkaansa ja saatuaan vaivoin laatikon takaisin vahvoille käsivarsilleen, hän ontui kävellessään vuorotellen molempia jalkojaan. Vaginageeli oli nopeasti lastattu ruumaan ja Cesium Stormin oli aika nousta ilmaan. Hetkeäkään hukkaamatta Zrist oli jo irroittanut köydet Fagerholmin operoidessa ruorin takana. Ammattimaisella nopeudella ilmalaiva nousi ilmaan jättäen epäluuloisen miehen pällistelemään laitureille. Zrist kelasi köydet takaisin paikoilleen ja nousi aikomuksenaan jatkaa muihin merirosvon rutiineihin, mutta pysähtyikin kuin seinään laivan vavahdellessa hirmuisen kirskunan säestämänä. Hän vilkaisi kysyvästi Fagerholmia, joka tuijotti takaisin. "Tiedätkös Z, toivon vielä näkeväni päivän, jona muistamme nostaa ankkurin..." "Kappas, luulin nostaneeni sen", Zrist puolustautui ja kurottui katsomaan reelingin yli. "Luuletko kenenkään huomaavan, että Vapaudenpatsaan kädestä puuttuu tekokyrpä?". Kyseinen patsas oli tiettävästi tuhoutunut kauan sitten muun sivistyksen mukana, eikä siitä ollut uudelleenrakennusvaiheessa jäljellä muuta dokumenttia kuin anonyymin teinin piirtämä ala-arvoinen luonnos varustettuna suhteellisen suurella siittimellä. "Ei kai sellaista kukaan huomaa ja jos huomaa, niin olemme jo kaukana", kuului vastaus ruorin takaa. "Eivätkä ne varmaankaan jaksa lähteä etsimään meitä", Zrist pohti ja liikkui hermostuneesti. "Ja jos etsivät, voimme aina piiloutua." "Ei tarvitse, ankkuriin tarttuu muutenkin kaikkea, eikä siitä seuraa meille mitään." "Annetaan olla, ei tässä keskustelussa ole enää mitään hauskaa", ja niin Cesium Storm jätti taakseen Vanhan New Yorkin suunnaten kohti Lontoota. Zrist jäi katselemaan taaksejääviä maisemia ja nyt vähemmän rivoa Vapaudenpatsasta, kunnes muisti vielä jotain. "Onko pipareita vielä jäljellä?" Fagerholm ei voinut kuin pudistaa päätään ja etsiä itselleen rommia. Yöstä oli tulossa kylmä ja pimeä.
Myöhemmin seuraavana aamuna hän nousi unisena istumaan riippumatollaan ja vilkaisi kajuutan toisella seinustalla pienellä pedillä äänekkäästi korisevaa toveriaan. Zrist makasi kyljellään ja potki villisti jaloillaan aivain kuin koirat silloin, kun ne näkivät unia vauhdikkaista metsästysretkistä. Sängyn vierellä avautuvasta ristikkoikkunasta näkyi vain harmaata puuroa, joka vaivoin valaisi huonetta. Kaikki näytti olevan kunnossa lukuunottamatta kasvavaa univelkaa. Fagerholm nousi kiveksiään raapien ja veti lahkeen jalkaansa suunnistaessaan aamupalapöytään. Kyyhky olikin nähtävästi jo käynyt vieraillulla päivän lehden kanssa ja jättänyt isot ulosteet pitkin seiniä poistuessaan tuuletusluukun kautta. Viimekesäiset muistot salmonellasta olivat vielä liiankin kirkkaina mielessä, joten hän antaisi Mathelden siivota sotkun. Fager istahti aamiaispöytään juomaan rommikahvia ilman kahvia ja lukemaan päivän lehteä. Hän oli purskauttaa rommit pöydälle lukiessaan skatolikaasun kohonneista maailmanmarkkinahinnoista ja merirosvoliiton kallistuneista jäsenmaksuista. Pitihän se arvata, että herrat tekisivät rehellisen ilmalaivamerirosvon elämästä mahdollisimman vaikeaa. Viimeisteltyään maittavan aamiaisensa hän asteli ovelle, sillä eihän tässä nyt sitten ollut enää aikaa laiskotteluun. Hän heitti takin huolimattomasti niskaansa ja veti kaasunaamarinsa tiiviisti kasvoilleen. Ovella hän pysähtyi vielä sieppaamaan teslasauvansa naulasta ja leimasi kellokorttinsa ennen ulos astumista. Oli aika paimentaa laivan vuohia. Cesium Stormin kannella vuohet olivat jo tavalliseen tapaansa laiduntamassa. Isommat pässit käyskentelivät tylsistyneinä ympäriinsä ja mutustelivat toistensa kovettuneita ulosteita, kun kilit pysyivät visusti emojensa lähistöllä ollen aina valmiina ryystämään maitoa, kun emot sille päälle sattuivat. Ne, jotka vielä olivat unten mailla, herätettiin hellästi teslasauvan sähköiskuilla. Fagerholm varmisti, että vuohille tarjolla oli tarpeeksi rehua ja jätteitä ravinnoksi, jonka jälkeen hän riensi raput ylös tarkastamaan ruorin auto-pilottia. Se muodostui erikoisesta esineestä, jonka hän oli ostanut taivasbazaarista Intian Valtamerellä. Turbaanipäinen myyjä oli kääntänyt esineessä olevan pienen tekstin nykykielelle ja väitti sen olevan "rattilukko". Kyseinen vehje oli osoittautunut varsin käteväksi laivan kurssin säilyttämisessä. Suuri voima toi kuitenkin aina suuren vastuun, joka ei suinkaan kaikille sopinut. Zrist oli nimittäin kerran vahingossa syöttänyt lukon avaimen vuohille, ja kuluttanut useita päiviä murskaten kuivuneita lantakasoja avainta etsiessään. Sen johdosta he olivat joutuneet laskeutumaan yhdelle Canarian laajimmista nudistirannoista. Fager oli kyllä viettänyt siellä mukavan viikonlopun nuorien saksalaisten nymfomaanien seurassa. Hän tarkasti vielä kompassista suunnan ja vajosi taas muistoihinsa. Zrist hieroi unisena silmiään, nousi istumaan ja putosi päälleen lattialle. Tämän joka aamuisen rituaalin seurauksena heikentyneet lattialankut päättivät viimein antaa periksi, ja Zrist huomasi ihailevansa ruuman yläpohjan mielenkiintoista rakennetta ja lastattuja vaginageelilaatikoiden vuoria. Hän veti päänsä pois syntyneestä aukosta huomatakseen lehtikyyhkysen taiteileman abstraktin teoksen kajuutan seinillä. Zrist päätti lisätä Mathelden kasvavaan tehtävälistaan vielä lattialankkujen korjauksen ja asteli aamiaispöytään. "Kappas, uusi paketti Nasse-muroja, mikähän yllätyslelu tällä kertaa löytyy?", Zrist innostui, kun huomasi saavansa avata uuden pakkauksen. "Viime paketin itsemurhapillerisatsi ei ollut järin pitkäkestoinen ilo." Hän kaatoi muroja lautaselle. Paketista putosi aarrekartta. Kannella Fagerholm pyristeli vuohien alla. Eräs eläimistä oli siepannut häneltä tesla-sauvan ja antoi sillä nyt mojovia iskuja Fagerholmin suojaamattomaan takalistoon. Neljä vanhaa vuohta piti häntä tiukasti kiinni, eikä vastaan pyristely auttanut. Yksi potki kavioillaan kuivunutta lantakasaa kohti Fagerholmin kasvoja... Zrist ryntäsi kannelle varoittamatta ja vuohet ehtivät juuri ja juuri rynnätä takaisin oletettuihin asemiinsa syömään rehuja ja tyhjiä pulloja. Fagerholm nousi pystyyn ja pudisteli lian itsestään. "Katso Fager! Aarrekartta!" Zrist hehkutti alusvaatteisillaan. "Miksi sinulla on koukku kädessäsi?" Fagerholm tuhahti huomaten nyt vasta muovilelun, jota hänen toverinsa oli pitänyt kädessään jo monen päivän ajan. "Luulin, että se on raju. Se sopii merirosvolle!" "Mistä edes sait sen?" "Se oli leluna lastenateriassa, jonka söin siellä hampurilaispaikassa." "Annapa se tänne!" Fagerholm komensi. Zrist antoi vastahakoisesti lelu-koukkunsa toverilleen, joka mutisi vahingossa ajatuksensa ääneen: "Olenko joku paskamagneetti" ja viskasi sen reunan yli. Ilmavirta tarttui koukkuun ja se jumittui ankkurista roikkuvaan köydenpätkään, aiheuttaen tasapainon muutoksen, joka sai Vapaudenpatsaan tekosiittimen putoamaan alas. Zrist katseli haikeana koukkunsa lentoa ja ojensi myös kartan, joka herättikin Fagerholmin kiinnostuksen. Hän tunnisti viralliset ja taatusti aidot natsien leimat, sekä muut laatumerkinnät ja painolaitoksen tunnukset. Lopulta hän tokaisi: "Mistä sait tämän kartan?" "Se oli yllätysleluna Nasse-muropaketissa." "Hmm, se näyttää aidolta." "Mitä me teemme?" "Keräämme koko sarjan?" "Kuulostaa suunnitelmalta." "Ajattelin sitä kyllä sarkastisessa mielessä. Voisimme lähteä etsimään aarretta - nimittäin tarunhohtoista natsikultaa!" "Se kuulostaa mukavalta vaihtelulta, perin merirosvomaiselta." "Vaihtelulta... Ai niin, unohdin vaihtaa alusvaatteet", Fagerholm muisti ja suuntasi kajuuttaan. Zrist nousi alusvaatteisillaan ruorin luo tarkoituksenaan päästä ohjaamaan alusta, mutta huomasi auto-pilotin tekevän sen mahdottomaksi. Pian hänen huomionsa kiinnittyikin muualle. Pilviharso oli yllättäen alkanut haihtua. Zrist ja vuohet huomasivat olevansa lähestyvän myrskyn reitillä. Ensimmäiset keltaiset sadepisarat tippuivat Fagerholmin palatessa puhtaat kalsarit jaloissaan. "Ah, kultainen suihku on vain virkistävä, mutta orastava myrsky ei vaikuta lupaavalta! Inhoan kuinka se värjää laivamme purjeet likaiseksi - aivan kuin joku olisi virtsannut päällemme!" Eräiden selittämättömien syiden takia ydinsodan jälkeinen sade oli värjäytynyt keltaiseksi ja siitä alkaen rankkasateesta alettiinkin käyttämään traditionomaisesti termiä kultainen suihku. "Menen tarkistamaan, että kaikki on huolella kiinnitetty!" Zrist huikkasi takaisin ja katosi ruumaan johtaviin rappusiin. "Mathelde, tähystämään!" Fagerholm komensi. "Bhääh!" Mathelde-vuohi vastasi ja alkoi sorkillaan kiivetä kohti märssykoria. Ensimmäinen jyrähdys tuntui pysäyttävän kaiken muutamaksi sekunniksi, sitten tuli toinen ja taivas oli täysin musta lukuunottamatta toistuvia salamoita, jotka olivat verkkaan saartamassa Cesium Stormia. Fagerholm polvistui pakokauhuisten vuohien sekaan huutamaan äitiä, ennen kuin ryhdistäytyi ja marssi ruorille. Alhaalla ruumassa Zrist oli tarkistanut lastin olevan tiukasti sidottu, samoin kuin kaiken muunkin mahdollisen. Hän ei voinut olla pelkäämättä lastin ja laivan puolesta lattian keinuessa kymmeniä asteita molempiin suuntiin ja kaiken irtonaisen romun liukuessa kannella minne sattui. Hän ajoi sekopäiset vuohet aitaukseensa ruumaan ja lukkiutui itse laivan vessaan itkemään urheasti pelosta. Myrsky riepotteli Cesium Stormia pahemmin kuin pesukone yksinäistä sukkaa. Kaikki oli erinäistä välkkeen ja keltaisen sateen sekaista sotkua, kunnes tilanne muuttui entistäkin pahemmaksi ikkunoiden alkaessa räsähdellä rikki ja sään raastaessa reikiä aluksen kylkiin ja siipiin. "Rakeita!", huusi keltaisen suihkun ryvettämä hahmo ruorista, mutta kukaan ei ollut kuulemassa. Hän pelkäsi moottoreita liikuttuvan painejärjestelmän puolesta jääpallojen kolistessa vasten höyryputkistoja. Ruori heitteli villisti puolelta toisella, mutta Fagerholm piti tiukasti puolensa äärimmilleen voimistuneessa merenkäynnissä. Oli suorastaan sankarimainen teko ohjata laivaa pähkinänkokoisten rakeiden ja sateen piiskaamana läpi vihamielisten puhurien kertaakaan irrottamatta otetta ruorista. Myrsky loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin jättäen Fagerholmin roikkumaan voipuneena ruorin päälle. Sade jatkui vielä tovin paukkeen siirtessä kauas taakse jättäen Cesium Stormin perin surkean näköiseksi leijuvaksi möykyksi. Zrist marssi ulos vessasta hoiperrellen ja oksensi kannelle. Fagerholmin oli onnistunut irroittautumaan ruorista ja saapua tukemaan toveriaan. Mathelde putosi tähystyskorista heidän vierelleen äänekkäästi tömähtäen. "Mitkä ovat vauriot?" Fagerholm kysyi. "Hitto soikoon, olen vasta päässyt oksentamaan, en ole vielä tehnyt kartoitusta!" Zrist kiljui ja asetti nokan takaisin kasvoilleen. "Anteeksi, muistin sen olevan niin päin, että ensin tapasit kartoittaa vauriot ja sitten vasta oksentaa". Fagerholm auttoi Zristin pystyyn. "Mikä on tilasi Mathelde?" Zrist kysyi. "Bhääh!" Mathelde sanoi typertyneellä äänellä ja kurottautui nuolemaan keltaista jäätä. "Hyvä, ettei pahemmin sattunut. Fager, olitko ruorissa läpi myrskyn". "Valitettavasti. Onnistuin kiinnittämään itseni autopilottiin, enkä ylettänyt enää avaimeen siinä rytäkässä!", Fagerholm sai vaivoin sanotuksi ja jäi siihen kannelle makaamaan. "Mathelde, tutki laiva." Nopean kartoituksen seurauksena selvisi, että Cesium Sturm oli ajautunut pois kurssistaan ja laivaa olisi korjattava. Oli kuitenkin suunnaton helpotus todeta laivaa kannattelevien ilmapallojen säästyneen vaurioitta. Kevyistä kuparilevyistä kootut vahvistukset olivat pitäneet pintansa luonnon voimien edessä. Siivekkeiden ja perän ropellit arvioitiin entisiksi ja lommoutunut putkisto päästi painetta minkä kerkesi. Lisäksi ruokatavarat olivat mystisesti kadonneet myrskyssä, tosin vuohet näyttivät kylläisiltä aivan kuin ne olisivat syöneet itsensä täyteen ja oksentaneet mahansa tyhjiksi useita kertoja peräkkäin. Näillä kahdella asialla oli kuitenkaan tuskin mitään yhteyttä toisiinsa huolimatta siitä, että ruokakomeron ja vuohien aitauksen lattiat olivat siivottomassa kunnossa. Kannen alla eräs vaginageeli-puteli oli särkynyt laatikon hajottua ja lastin levittyä pitkin ruumaa. Muutama vuohi löytyi ahmimasta arvokasta rahtitavaraa. "Hyi, kuka sairas paskiainen pystyy syömään tuota?" Fagerholm päivitteli. "Syömisestä puheenollen, meidän on täydennettävä ruokavarastojamme, ennen kuin jatkamme matkaamme", hänen toverinsa huomautti. Aluksen korjaaminen veisi ainakin muutaman päivän ja vaatisi suuria ponnisteluja, joista ei selvittäisi ilman ruokaa. Rommikin näytti huvenneen odotettua nopeammin, eikä laivan pohjalle tiivistyneen pilssiveden juominen kuulostanut huokuttelevalta. Toimeliaana miehenä Fager siirtyi penkomaan ruuman seinustoilla lepääviä arkkuja. "Verkot esiin Zrist, meidän on kalastettava lentokaloja!" Cesium Stormin kannella merirosvot joutuivat kuitenkin toteamaan ajautuneensa huonoille kalataivaille. Johtuiko se sitten lentokorkeudesta vaiko ilmankosteudesta, taivaat ammottivat tyhjinä kaukaiseen horisonttiin asti. Niinpä verkkojen heittelystä ei paljoakaan iloa kostunut. He arvelivat aikaisemman myrskyn ajaneen lentokalaparvet pakosalle, eikä edes Fagerholmin mieleen juolahtanut enää mitään syötäväksi kelpaavaa. Cesium Storm jäi leijumaan apaattisena taivaalle, kuin odottamaan pelastajiaan, jotka eivät koskaan saapuisi. Tosiasiassa laivalla kävi täysi kuhina, Fagerholmin ja Zristin yrittäessä taistella kasvavaa näläntunnetta vastaan. Fager alkoi jo katsella himoitsevasti neljällä jalalla käveleviä vartaita, jotka olivat aamulla vielä näyttäneet tavallisilta vuohilta. Hän huomasi myös Zristin tuijottavan kuolaavana eläimiä, muttei voinut arvioida oliko kyseessä nälkä vai jokin muu. He päättivät kuitenkin, että miehistövuohiin ei kajottaisi, oli tilanne sitten kuinka paha hyvänsä. Zrist käpertyi nurkkaan vatsaansa pidellen. Ajatusprosessi kävi kiivaana hänen päänsä sisällä. "Fager?" "Ymmh?" kuului heikko vastaus. "Luuletko, että kukaan huomaa, jos me ihan pikkasen maistaisimme sitä geeliä, sehän on kuitenkin suurta herkkua Lontoossa?" Fagerholm havahtui ja nousi istumaan. Zrist jatkoi: "Muutama purkki on muutenkin lentämässä roskiin. Sitäpaitsi me tarvitsemme ravintoa, että jaksamme korjata tämän laivan ja jatkaa matkaamme. Uhraamalla muutaman purkin lastista saamme energiaa selviytyä tästä tilanteesta ja voimme toimittaa loput perille." "Kyllä! Ja hätä ei lue lakia ja nyt on hätä!" Fagerholm oli hetkessä jaloillaan ja auttoi Zristin ylös. Merirosvot marssivat lastiruumaan, missä muutama vuohi edelleen ahmi vaginageeliä hyvällä ruokahalulla. Fager hääti vuohet kannelle ja etsi lattialta korkkaamattomat putilot vaginageeliä. He kaivoivat hiljaisuudessa lusikat taskuistaan ja avasivat purnukat. "Maista sinä ensin", Fagerholm kehotti ylikohteliaalla äänellä elehtien samalla kädellään. "Ehei, maista sinä ensin." "Päädymme kuitenkin tähän: otetaan yhtäaikaa", Fagerholm huokaisi. "Okei", vastasi Zrist, ja he laskivat kolmeen, upottivat lusikkansa geeliin ja tuijottivat hetken toisiaan. "Mikset ota lusikkaa suuhusi?" "Mikset itse?" "Meidän piti yhtäaikaa!" "Niinhän me teemmekin!" "Uusi lasku!" Niin he laskivat uudestaan ja työnsivät lusikat suuhunsa. "Tämä on itseasiassa hyvää, muistuttaa omenaa", Fagerholm sanoi pyöritellessään geeliä suussaan. "Totta, maistuu vähän vauvanruualle", vastasi Zrist. "Tai hillolle!" "Katso, sitä on useita eri makuja!" Fagerholm osoitti rikkoutunutta vaginageelikonttia. "Tuo tuossa näyttää suklaalta.. ja tuolla on passionhedelmää!" "Hmm, harmi ettei ole lettuja." "Tämän kanssa sopisi kyllä rommi!" naurahti Fagerholm ja sulloi muutaman purkin taskuihinsa. "Säästän mintun makuiset aamupalaksi, niin ei tarvitse pestä enää hampaita!" Niin Cesium Stormin miehistö sai tarvitsemansa energian ottaakseen itseään niskasta kiinni. He luopuivat kuitenkin pian yrittämästä, sillä huomasivat työskentelyn hankalaksi yhdellä kädellä toisen ollessa koko ajan tiellä. Hetken päästä he tulivat siihen tulokseen, että oli parempi antaa vuohien kunnostaa laiva, koska korjaaminen ja geelin syöminen eivät onnistuneet yhtä aikaa. Zrist ja Fagerholm istahtivat lysähtivät kannelle pinkkeihin rantatuoleihin katsomaan, kuinka vuohet korjailivat vaurioita äänekkäästi protestoiden. "Tahtoisitko vielä yhden purkillisen vaginageeliä?" Fagerholm kysäisi ahtaessaan kauhallista geeliä suuhunsa. "Zrist, tiedätkös mistä söisin tätä mieluiten...?" Zrist häkeltyi, eikä uskaltanut vastata mitään poksauttaessaan uuden kannen auki. "Rommipullosta, taidanpa kaata nämä loput sinne!" Aurinko oli alkanut porottamaan täydellä teholla. Kolme vuohta veti köydestä, nostaen siivekkeiden purjeita ompelevaa vuohta ylemmäs ja ylemmäs kauas reelingin ulkopuolelle. Toiset vuohet korjailivat puuosia ja osa raapi rapistunutta maalia irti muutaman vuohen tullessa perästä sutien kanssa. Tasainen metallivasaroiden kilahtelu vasten voimansiirtojärjestelmän putkia alkoi kuulostamaan hypnoottisen unettavalta. "Kylläpäs on rankkaa tämä työnteko", Zrist haukotteli raukeana. "Älä muuta sano, olemmehan merirosvoja loppujen lopuksi." "Bhää", määkyivät vuohet. "Hyvää työtä, jatkakaa samaan malliin!" Fager komensi vääntyessään parempaan asentoon. "Kaunis auringonlasku!" "Melkein tekisi mieleni tanssia", Fagerholm huokaisi. "Mathelde! Viulu!" Zrist napsautti sormiaan ja samassa Mathelde liukui alas mastoa. Se tömähti kömpelösti kannelle ja tallusti jurosti kajuuttaan. Eipä aikaakaan, kun Mathelden viritellessä viulua ahkerat merirosvot valmistautuivat tanssimaan. He raivasivat tilaa kannelle ja työnsivät sotkuisten köysien röykkiöt reelingin laidalle. Viulun alkaessa soittaa "Mutantti-Hindriikan jenkkaa" sankarimme tanssivat rymisten kannella. |
 |
 |
 |
 |
|
|
PÄIVITYKSET (FIN)
Taideaiheet päivitetty 15/4/18 Rakennusinsinöörien salatieteet päivitetty 15/4/18 Kaksoiskielinen sähkökannel 7/1/18 |
UPDATES (EN)
Aurora Borealis in a vodka bottle 9/11/14 Chili-terror: Pain in the arse 17/8/14 |
|
Fager-Fagerholm Prod since 2011 | |