English Signal  FFHOLM  VALKOINEN KOHINA  TALLENTEET  BUNKKERI  ERÄMAA  RADIO  HÄTÄSIGNAALI  Suomalainen signaali

KEINUTUOLI

2009


Keinutuolia saattaa joku pitää vanhusten ja hermoiltaan rappeutuneiden kalusteena, mutta sellainenkin on pitänyt rakentaa. Sen tehtävä on tarjota ylimääräistä aktiviteettiä esimerkiksi televisiota katseltaessa. Monet ihmiset varmasti tunnustavat räpläävänsä kaukosäädintäkin ilman mitään syytä.

Tuolin runko on koottu ruuvivahvisteisilla limitysliitoksilla kaikenlaisista käsiin osuneista havupuun kappaleista. Koivusta muotoildut käsinojat ja jalakset on kiinnitetty runkoon kolmella huonekalupultilla. Rakenne on jämäkkä, eikä tarvitse lisätuentaa esimerkiksi jalasten väliin. Jalakset on liimattu kolmesta kappaleesta, siten että puu ei voi haljeta syysuunnassa keinumisen aikana. Pintakäsittelynä on käytetty uretaanilattialakkaa kulutuskestävyyden saavuttamiseksi.


keinutuoli
KUVA 1: Keinutuolin runko
keinutuoli
KUVA 2: Valmis keinutuoli


Istuin ja selkäosa on vyötetty ristikkäisillä hihnoilla, jotka on nidottu kiinni puurunkoon. Hihnoituksen päällä on kahdesta vaahtomuovikerroksesta muodostuva täyte sekä ohut vanumatto verhoilukankaan alla. Kangas on pingotettu tuolin päälle ja nidottu rungon alapuolelta.





PÄIVITYKSET (FIN)
Taideaiheet päivitetty 15/4/18
Rakennusinsinöörien salatieteet päivitetty 15/4/18
Kaksoiskielinen sähkökannel 7/1/18
UPDATES (EN)
Aurora Borealis in a vodka bottle 9/11/14
Chili-terror: Pain in the arse 17/8/14


Fager-Fagerholm Prod since 2011